Top 30 – karmeimmat kosinnat ikinä!
Sosiaalinen media on ehkä ollut osaltaan auttamassa siinä, että kosinnoista on tullut entistä teatraalisempia ja näyttävämpiä. Yksinkertaiset, romanttiset polvistumiset ovat vähentyneet ja ehkä ajatellaan, että tulevan morsiamen tai sulhasen vastaus kosintaan riippuu kosinnan mittakaavasta ja siitä, kuinka paljon siihen on nähty vaivaa.
Sitten taas on niitä, jotka eivät laita tikkua ristiin kosinnan eteen ja saavat ehkä kosittavan tuntemaan olonsa jopa typeräksi. Oli miten oli, alla on 31 tapaa, joilla rakkaasi mitä todennäköisimmin EI toivo tulevansa kosittavaksi!
1. Älä kosintaa tehdessäsi esitä tekeväsi itsemurhaa hyppäämällä talon katolta alas…
2. Suostuako kosintaan, jos mies ei osaa edes kirjoittaa?
3. Kuka muutenkaan suostuu kosintaan, joka tulee tekstiviestillä?
4. Pitäisiköhän tälle naiselle kertoa, että kyltti on väärinpäin?
5. Mieti kaksi kertaa, ennen kuin ujutat sormuksen esimerkiksi pirtelöön
6. Mikäpä sen parempi paikka kuin kosia vaikkapa halpismarketin lattialla?
7. Tähän kosintaan pitäisi varmaan jo periaatteesta vastata ei
8. Et sitten muuta keksinyt?
9. Voi voi…
01. Älä myöskään kosi lääkepurkilla
11. Että ihan kastikkeella?
12. Ben ja Steph ehkä rakastavat pizzaa?
13. Tätä olisi varmaan kannattanut vähän harjoitella ensin…
14. Auts…
15. ”Eikös leffoissa aina tehdä juuri näin?”
16. Saako pitsan syödä vaikka vastaisi kieltävästi?
17. Toivottavasti teksti ei ehdi kadota ennen kuin Alina näkee sen
18. Ja myöntävän vastauksen jälkeen he kolaroivat autotallin oveen
19. Kauhun hetki
20. Onko nörtimpää kosintaa nähty?
21. Hyi! Tästä miehestä haluaisin erota saman tien!
22. Kyltti sen sanoo – nainen ei yksinkertaisesti voi kieltäytyä!
23. Valmiina seuraavalle kosittavalle, ja seuraavalle, jne.
24. Tässäpä vasta pelottava skenaario
25. Bussissa polvistuminen – onko epäromanttisempaa tekoa nähty?
26. Parastahan tässä on se, että hän on alasti vastatessaan…
27. Kai tähänkin olisi vähän enemmän voinut panostaa?
28. Jälleen varsin romanttinen paikka kosia
29. Mitenkäs muutenkaan se rekkakuski kosisi?
30. Eihän tuota ehdi kovassa vauhdissa edes lukea!
Lähde ja kuvat: LifeBuzz
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta