Tutkijat selvittivät – näin nainen voi saavuttaa superorgasmin
Aiemmin on väitetty, että myyttistä ”superorgasmia” ei olisi olemassakaan, mutta tiedemiehet pystyvät nyt vahvistamaan, että naiset voivat todellakin saada orgasmeja, joiden aikana he voivat laueta jopa 100 kertaa.
Englantilaisessa dokumentissa, The Super Orgasm, kerrotaan miten superorgasmi voidaan saavuttaa. Onnistumiseen tarvitaan tutkimusten ja ohjelmassa haastateltujen naisten mukaan rentoutumista, joogaa ja/tai yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Tutkimuksissa monitoroitiin viiden naisen aivoja seksin aikana ja saatiin selville, että useita orgasmeja saaneiden naisten oksitosiinihormonin tasot kohosivat. Rakkaushormoniksi kuvailtu oksitosiini auttaa tutkimusten mukaan naista kokemaan voimakkaampaa yhteenkuuluvuutta seksikumppaninsa kanssa.
Superorgasmeja saaneet naiset olivat tutkijoiden mukaan ”vähemmän estoisia ja helpommin kiihottuvia”. Heidän aivonsa eivät keskittyneet vain orgasmiin, vaan aivotoiminta pysyi koko aktin ajan rentona.
Kaikki tutkimuksen naiset eivät saaneet useita orgasmeja täysin samoista syistä. Yksi naisista kertoi saavuttavansa superorgasmeja, koska hän toimii tantraseksikurssin opettajana ja hyödyntää itsekin opettamiaan taitoja. Toinen nainen kertoi niin ikään onnistumisen reseptikseen ”paljon joogaa”. Kolmas nainen puolestaan kertoi saavansa superorgasmeja vain, jos hän tuntee syvää yhteenkuuluvuutta kumppaninsa kanssa.
Tutkimuksen perusteella voidaan siis todeta, että keskittymällä ainakin yhteen edellä mainituista seikoista, superorgasmi on täysin mahdollista kenelle tahansa naiselle.
Lähde: The Sun
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”