Tutkimus: Naiset ovat luonnostaan pettäjiä!
Amerikkalainen tohtori David M. Buss on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan naiset ovat muovautuneet historian myötä luontaisiksi pettäjiksi.
Tutkimus perustuu toteamukseen esi-isistämme, jotka asuivat heimoissa. Bussin mukaan naisten oli tuolloin vaikeampi valita kumppania kuin miesten, joten naiset paransivat asemiaan pettämällä partneriaan. Tohtori Bussin mukaan tämä piirre on jäänyt pysyvästi naisten genetiikkaan.
Tutkimuksessa perustellaan väittämää sillä, että esihistorialliset naiset joutuivat ottamaan huomioon sellaisia asioita, kuin sosiaalisen arvonsa heikkenemisen miehensä epäonnistumisen tai kuoleman takia. Esihistoriallisina aikoina metsästysonnettomuudet ja heimojen väliset sodat olivat lähes jokapäiväisiä tapahtumia.
Tohtori Bussin mukaan naiset ovat aina harkinneet mahdollisuuksiaan selviytymisen ja lasten kannalta. Naiset haluavat varmistaa selustansa yhdellä tai useammalla varakumppanilla, joiden avulla hän saa menettämänsä sosiaalisen asemansa nopeasti takaisin. Sama pätee myös mahdollisuuteen vaihtaa olemassa oleva partneri arvokkaampaan, tai muulla tavoin naisen mielestä parempaan mieheen.
Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että tohtori Buss ei ota tutkimuksessaan kantaa siihen faktaan, että esihistoriallisina aikoina myös miehet ovat pettäneet kumppaniaan. Evoluutioteorian mukaan miehet haluavat levittää siemeniään mahdollisimman moneen suuntaan, jonka vuoksi 85 % maailman historiallisista yhteiskunnista on antanut miehille luvan ottaa useamman kuin yhden vaimon. Pettämistä on siis aina ollut, sen syyt vain ovat olleet erilaisia.
Vaikka tohtori Bussin hypoteesin mukaan naiset pettävät kumppaniaan osittain lastensa tulevaisuuden turvaamisen takia, lienee kuitenkin selvää, että myös yksiavioisuutta harjoitetaan nimenomaan lasten takia.
Lähde: Playboy
Kuva: Sunny923.com
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta