Voi ei! Nytkö pitäisi lopettaa suuseksi?
Juuri kun luulit, että olet suuseksin kaikkitietävä jumala luettuasi kaikenlaisia artikkeleita ja tutkimuksia joita internet on pullollaan, tiede tulee pilaamaan kaiken tarjoamalla uutta ja ikävää tietoa.
Washington Postissa julkaistun artikkelin mukaan tutkijat ovat löytäneet hälyttävän nousun suuseksin yhteydestä suusyöpään. Tämä liittyy lähinnä miehiin, jotka ovat antaneet suuseksiä kumppanilleen.
Suusyöpä on lisääntynyt amerikkalaisten miesten keskuudessa ja on uusien analyysien mukaan noussut 61 % vuosien 2011 ja 2015 välillä. Voimakkain kasvu oli kurkku- ja kielisyövän saaneilla. Nämä sairaudet olivat lähes kolme kertaa yleisempiä miehillä kuin naisilla samana ajanjaksona.
Aiemmat sukupolvet ovat saaneet suusyöpää lähinnä tupakasta, alkoholin käytöstä tai näiden kahden yhdistelmästä. Tupakointi on vähentynyt, mutta suusyövän saaneita on silti suunnilleen saman verran. Tutkijoiden mukaan ero liittyy muuttuneisiin seksuaalisiin tapoihin Yhdysvalloissa ja papilloomaviruksen tarttumiseen suuseksin kautta myös miehiin.
Nuoret miehet antavat enemmän suuseksiä kumppaneilleen kuin vanhemmat miehet ja nuoremmilla miehillä on enemmän seksikumppaneita. Miehet saavat papilloomanviruksen naisia herkemmin ja paranevat tartunnasta naisia huonommin. Tiedossa ei kuitenkaan vielä ole, minkä takia näin on.
Koska suuseksiä pidetään yleisesti turvallisempana vaihtoehtona kuin yhdyntää, tällaiset uutiset voivat vaikuttaa negatiivisesti sen suosioon. Mikäli suuseksiä kuitenkin harrastaa, kannattaa olla varovainen ja käydä säännöllisesti testeissä myös erilaisten tulehdusten ja papilloomaviruksen varalta.
Lähde: FMH
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda