Revitty stretch-farkku rulettaa edelleen
Miesten puvun lisäksi muotimaailman muuttumattomin tuote on varmasti farkut. Toki farmarihousujen kankaisiin on tullut vuosien myötä muutoksia, kuten vallankumouksellinen stretch-kangas, jonka ansiosta todella tiukat farkut eivät repeä niin helposti edes kyykkyasennossa, mutta perusmalli ja väri ovat pysyneet samana vuosisadasta toiseen, peräti vuodesta 1873 lähtien, kun Jacob Davis ja Levi Strauss loivat ensimmäiset farkkuhousut.
Bik Bokissa myytävän Never Denim -farkkumerkin kevät- ja kesämallisto 2015 on ammentanut farkkujen historiaa antamalla malliston nimeksi True Blue. Nimi viittaa luonnollisesti myös malliston väriskaalaan, joka kattaa indigonsävyt vaaleasta syvänsiniseen. Uniikeista pesutyyleistä muodostuu kokonaisuus, joka on Bik Bokin mukaan paitsi ajankohtainen ja raikas, myös vintagefarkkua parhaimmillaan.
– Never Denim lanseeraa tänä sesonkina jopa neljä uutta farkkumallia: mukana on suoraa, vajaamittaista ja leveää lahjetta sekä korkeavyötäröinen boyfriend-malli, niin sanottu ”mom fit”. Suurimmaksi osaksi housut ovat mukavantuntuista Super Soft -stretchmateriaaliamme, jossa on puuvillan ja elastaanin lisäksi modalia, Never Denimin suunnittelu- ja tuotepäällikkö Martin Gustafsson sanoo.
- STRAIGHT : Farkut, jotka flirttailevat 1990-luvun denimtrendeillä luoden klassisen lookin
- SHORTY : Vajaamittainen malli, josta ennustetaan tämän kevään hittiä
- WIDE : Ylhäältä kapea, lantiolta alaspäin levenevä malli
- HIGH BOYFRIEND / ”MOM FIT” : Myös tämä malli inspiroituu 1990-luvun väljästä farkkumuodista kapenevine lahkeineen




LUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa