Sori veget, tämän takia lihansyönti on tärkeää
Nykyään kampanjoidaan paljon kasvissyönnin puolesta ja lihansyöntiä vältetään erityisesti eettisistä syistä. Historia kuitenkin osoittaa, että ihminen on kehittynyt nimenomaan lihansyönnin ansiosta.
Daily mail -lehti kertoo uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan lihansyönti oli edellytys ihmisen evoluution nopealle kehittymiselle. Tutkimuksen mukaan alkuihmisen ruokavalion muuttuminen kasviksista lihaksi noin kaksi miljoonaa vuotta sitten oli ratkaiseva tekijä, joka mahdollisti ihmisen kehitystä varten tarvittavat fysiologiset muutokset.
Kun lihansyönti aloitettiin, elimistö alkoi saada huomattavasti enemmän kaloreita, mikä antoi ihmiselle energiaa vaeltaa pidempiä metsästysmatkoja ja oppia lisää ympäristöstään. Ruokavalion muutos vaikutti tutkimuksen mukaan merkittävästi myös ihmisen kasvojen ja hampaiden kehitykseen. Kasvisravinnosta elävät simpanssit käyttävät vieläkin jopa 11 tuntia vuorokaudessa pureskeluun. Lihaan siirtymisen ansiosta ihmisen tarvitsi pureskella entistä vähemmän, koska nuijittua lihaa oli helpompi pureskella kuin kasveja ja juuria, joten hampaat alkoivat pienentyä. Pienentyneiden hampaiden tuoma lisätila kallossa mahdollisti aivojen kasvamisen suuremmiksi, mikä puolestaan edesautti kaikkea muuta kehitystä, kuten puheen syntymistä.
Siirtyminen pelkästä kasvissyönnistä lihansyöntiin miljoonia vuosia sitten oli tutkimuksen mukaan edellytys sille, että apina kehittyi ihmiseksi. Voisiko jopa kysyä, miten kävisi ihmiselle pidemmällä ajanjaksolla, jos liha jättettäisiin jälleen pois yhtälöstä?
Lähde: Daily mail
LUE MYÖS:
- Sara Siepiltä riipaiseva avautuminen
- Huh! Jipun ja Samuli Edelmannin törkeä käytös tuli ilmi
- Mikko Koivulta yllättävä veto: nyt puhutaan miljoonista
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”