Suomen luontoa ei saa yhtiöittää – pysäytetään metsähallituslaki!

Suomen hallituksen kaavailemat muutokset metsähallituslakiin ovat herättäneet suurta vastustusta. Lakimuutosta vastaan on perustettu adressi, jonka on allekirjoittanut jo lähes 80 000 suomalaista. Uuden lain on määrä tulla voimaan jo 15.3.2016.
Adressissa sanotaan, että allekirjoittaneet eivät hyväksy Suomen luonnon yhtiöittämistä. Samalla ihmetellään suurta kiirettä, jolla hanketta on viety eteenpäin:
”Hallitus pitää selittämätöntä kiirettä Metsähallituksen yhtiöittämisessä. Kansanedustajat äänestänevät laista maaliskuun toisella viikolla ja sen on määrä tulla voimaan 15.3.2016. Nyt on viimeinen hetki vaikuttaa – adressi toimitetaan eduskuntaan ennen ratkaisevaa äänestystä.”
Adressissa muistutetaan, että mikä on yhtiöitetty, on myös myytävissä:
Metsähallitus hallinnoi kolmannesta koko Suomen pinta-alasta. Adressissa korostetaan, että tuottovaatimukset voivat johtaa lyhytjänteiseen voitontavoitteluun:
”Uudessa osakeyhtiössä valtion talousmetsät ja osa retkeilymaista olisivat tuottovaatimusten alaisia. Lisäksi muut virkistysmetsät, Suomen yleiset vesialueet sekä Ylä-Lapin valtavat luontaistalousalueet siirtyisivät nk. kolmanteen taseeseen, joka sekin olisi liiketoimintojen hallussa. Pahimmillaan lyhytjänteinen voitontavoittelu ohjaisi päätöksiä näiden alueiden käytöstä tai myymisestä.”
Adressin mukaan uusi metsähallituslaki sai tyrmäävän vastaanoton marraskuisella lausuntokierroksella.
”Ankaraa kritiikkiä antoivat omista näkökulmistaan mm. ympäristöjärjestöt, MTK, Pohjois-Suomen kunnat ja AVI:t, Saamelaiskäräjät, Puuliitto ja Metsäalan Asiantuntijat. Useat lausujat pitivät lakiesitystä niin heikkona, että sen käsittely olisi syytä lopettaa ja palauttaa asia uuteen valmisteluun.”
Adressin allekirjoittaneet vetoavat kansanedustajiin: ”Pysäyttäkää uusi metsähallituslaki. Suomen luonto ja suomalaiset ansaitsevat parempaa.”
Jos olet sitä mieltä, että Suomen luontoa ei saa yhtiöittää, allekirjoita adressi: Pysäytetään metsähallituslaki.
Kuva: Pysäytetään metsähallituslaki / Jouni Suikkanen
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”