Tämä yleinen lääke voi estää lihaskasvun
Salitreeni on loistava keino kasvattaa lihaksia ja muokata kehoa. Varo kuitenkin, ettei kehityksesi tyssää lääkkeiden käyttöön. Uuden tutkimuksen mukaan yksi lähes jokaisesta suomalaisestakin lääkekaapista löytyvä lääke voi nimittäin hidastaa lihaskasvua huomattavasti.
Ruotsalaistutkijat saivat selville, että säännöllinen tulehduskipulääkkeiden käyttö on haitaksi lihasten kasvulle. Tulehduskipulääkkeisiin kuuluvat esimerkiksi ibuprofeenivalmisteet, kuten burana.
Tutkimuksessa selvitettiin ibuprofeenin vaikutuksia luurankolihaksiin nuorilla, terveillä aikuisilla, jotka harrastivat säännöllistä lihastreeniä. Osallistujat olivat iältään 18-35-vuotiaita, ja heidät jaettiin sattumanvaraisesti kahteen ryhmään.
Toinen ryhmä otti 1200 milligrammaa ibuprofeenia päivässä. Toiset puolestaan ottivat 75 milligramman annoksen aspiriinia päivässä. Koe kesti kahdeksan viikkoa.
Samalla osallistujat tekivät kaksi tai kolme kertaa viikossa lihastreeniä, joka oli suunnattu erityisesti jaloille.
Kahdeksan viikon kuluttua tutkijat mittasivat muun muassa osallistujien lihaskasvua, lihasvoimaa ja tulehdusta estäviä merkkejä lihaksissa. Aspiriinia ottaneilla lihaskasvu oli kaksinkertainen verrattuna ibuprofeenia ottaneisiin. Tutkijat totesivat, että ibuprofeenia ottaneilla kärsi myös lihasvoima, mutta ei yhtä paljon kuin lihaskasvu.
– Tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia, sillä tulehduskipulääkkeiden käyttö on niin yleistä ympäri maailmaa, ja etenkin ammattiurheilijoiden ja harrastusurheilijoiden keskuudessa, totesi tutkija Tommy Lundberg.
Lähde: Independent
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Kasinokuulumiset Espanjasta
- Herttuatar Meghanille tyly uutinen – sarja floppasi
- Kerttu Rissaselta avoin rakkauspaljastus
- Sara Sieppi säteilee tuoreissa raskauskuvissa – katso kuvat
- Vau! Heikki Paasosen ja Marita-vaimon luksuskoti on melkoinen ilmestys
- Prinssi Williamin ja serkkujen välit ovat viilentyneet – Prinsessojen tittelit vaarassa
- Brooklyn Beckham avautuu vihdoin: ”En halua sopia välejä perheeni kanssa”
- Jari Sillanpään ikävä tilanne tuli päivänvaloon
- Nolo välikohtaus Urheilugaalassa! Aleksi Valavuorelta meni kuppi nurin
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala avautuu seurastaan