Äidin kauneusoperaatiossa pahaa tunarointia: ”Huuleni näyttivät raa’alta lihalta”
Huulten täyttämisen pitäisi olla melko turvallinen operaatio, mutta joskus se silti saattaa mennä pieleen, varsinkin jos tekijän ammattitaito ei ole parasta laatua.
Englantilaisäiti Kerry Miles, 35, haluaa näyttää Barbie-nukelta, minkä vuoksi hän on käynyt useissa kauneusoperaatioissa. Kaksi vuotta sitten hän oti täydennystä huuliin.
Miles kertoo Daily Mailille etsineensä sopivaa kauneushoitolaa suositusten perusteella. Hän ei kerro valitsemansa hoitolan nimeä, mutta sanoo operaation menneen pahasti pieleen, koska täytteeseen oli sekoitettu vauvaöljyä.
Milesin mukaan hänen huulensa näyttivät operaation jäljiltä ”raa’alta lihalta”. Hän sanoo, että kivut olivat niin kovat, ettei hän voinut poistua kotoaan päiväkausiin.
Kauneushoitolasta oli hänen mukaansa vain kehotettu juomaan paljon nesteitä ja hieromaan huulia, jotta ne asettuisivat oikean muotoisiksi.
Milesin huulet paisuivat kaksinkertaisiksi ja hän yritti korjauttaa niitä lisätäytteillä. Lopulta täytteet piti poistaa. Milesin mukaan täytteet poistanut lääkäri oli kertonut hänelle, että alkuperäisen täyteaineen sekaan oli sekoitettu vauvaöljyn kaltaista ainetta.
Miles ei halua kieltää ihmisiä ottamasta huulitäytteitä, mutta kehottaa asiaa harkitsevia tekemään etukäteen erittäin huolelliset taustatutkimukset ja luottamaan vaistoihinsa, jos operaation suorittajan ammattitaidosta tulee vähänkään epävarma olo.
Kerry Miles on myös suurentanut rintojaan, kuten alla olevasta rohkeasta kuvasta näkyy.
Lähde: Daily Mail
Kuvat: Instagram / Kerry Miles
- Shokkipaljastus Salatut elämät -sarjan tulevaisuudesta
- Ville Haapasalo teki shokkipaljastuksen perheestään – esitteli 17-vuotiaan yllätyspoikansa!
- Helena Koivu julkaisi harvinaisen kuvan äidistään – yhdennäköisyys hämmästyttää!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!