Aivoinfarkti vaatii aina soiton hätänumeroon – joka kolmas suomalainen ei tunnista näitä oireita
Aivoverenkiertohäiriöihin (AVH) sairastuu vuosittain noin 25 000 suomalaista. Hoitoon on silloin kiire, koska uhkana on vakava vammautuminen tai kuolema.
Ihmisen saadessa aivoverenkiertohäiriön, soitto 112:een käynnistää tehokkaan hoitoketjun. Sairastunut saa välittömän ensihoidon ja kuljetetaan viiveettä suoraan oikeaan sairaalaan. Euroopan hätänumeropäivää eli 112-päivää vietetään 11.2. Teemapäivänä on hyvä muistuttaa mieliin, miten AVH:n tunnistaa.
– Hoitoon on kiire, koska aivoinfarktin eli valtimotukoksen liuotushoito on aloitettava ensitunteina. Verisuonen tukkeutuminen aiheuttaa aivokudokseen hapenpuutteen. Mitä kauemmin verenkierto on estynyt, sitä suuremmiksi vauriot kasvavat. Jokainen minuutti on siksi tärkeä toipumisen kannalta, muistuttaa Aivoliiton ylilääkäri, neurologian professori Risto O. Roine.
Myös aivoverenvuodoissa hoito on aloitettava mahdollisimman nopeasti.
Nopea hoitoon pääsy edellyttää, että sairastunut itse tai muu paikalla oleva henkilö tunnistaa oireet ja soittaa heti hätänumeroon. Aivoverenkiertohäiriöihin ei välttämättä liity kipua ja sairastunut ei aina huomaa oireita itse.
Aivoverenkiertohäiriöiden yleisimmät oireet
– Puheen puuroutuminen tai sanojen löytämisen vaikeus.
– Toisen suupielen roikkuminen.
– Toisen raajan tai raajaparin heikkous.
– Näköhäiriöt.
Aivoliiton Korvaamaton kovalevy -hankkeen TNS Gallupilla vuonna 2016 teettämässä tutkimuksessa vain 36 prosenttia suomalaisista tiesi, mitkä ovat aivoverenkiertohäiriön oireet.
TIA on yhtä vaarallinen
Vaikka aivoverenkiertohäiriön oireet menisivätkin ohi, tulee aina soittaa hätänumeroon. Ohimenevän aivoinfarktin eli TIA:n (Transient Ischemic Attack) oireet kestävät tyypillisimmin 2–15 minuuttia, useimmiten alle tunnin. Hoitoon on kuitenkin hakeuduttava välittömästi. TIA:n sairastaneista vähintään joka kymmenes saa aivoinfarktin viikon kuluessa ja puolet heistä jo ensimmäisen vuorokauden aikana.
Lisätietoa AVH:n tunnistamisesta aivoliiton verkkosivuilla.
Alla video, jolla esitetään miten ei tule toimia, ja miten pitää toimia, kun jokin oireista ilmenee.
STT
Kuva: Aivoliitto
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”