Ex-pornotähti Jenna Jameson joutui sairaalaan – menetti kävelykykynsä: ”Jenna ei voi hyvin”
Entinen pornotähti Jenna Jameson, 47, on joutunut sairaalaan menetettyään kävelykykynsä kokonaan. Jamesonia hoidetaan parhaillaan sairaalassa Havaijilla. Jamesonin kihlattu Lior Bitton kertoi asiasta puolisonsa Instagram-tilillä.
– Jenna on sairaalassa, eikä voi hyvin. Hän oksenteli kahden viikon ajan ja veimme hänet sairaalaan, Bitton kertoi kolme päivää sitten julkaistulla videolla.
Jameson kotiutettiin sairaalasta, mutta oireet pahenivat pian eikä hän kyennyt lopulta kävelemään lainkaan. Bitton vei rakkaansa takaisin sairaalaan, josta Jameson julkaisi videon ja kertoo, että hänellä on todettu Guillain-Barrén oireyhtymä.
– Jään todennäköisesti tänne, kunnes IVIG hoitoni on valmis. Toivon pääseväni pian pois täältä, Jameson kirjoittaa videon yhteydessä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Guillain-Barrén oireyhtymä on ääreishermostoa vaurioittava äkillinen autoimmuunisairaus, jossa elimistön immuunipuolustus alkaa hyökätä hermojärjestelmän lihasvoimaa säätelevää osaa vastaan. Tyypillisiä oireita ovat raajojen puutuminen ja lihastoiminnan heikkeneminen. Noin 80–90 prosenttia sairastuneista paranee täysin noin vuoden kuluessa.
Lue myös:
Pornolla miljonääriksi – tässä ovat maailman viisi rikkainta pornotähteä!
Upea muodonmuutos – ex-pornotähti Jenna Jameson laihdutti kymmeniä kiloja – katso kuvat!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”