Sokerin terveyshaitoista ja roolista painonnousussa on puhuttu jo pitkään, mutta uuden tutkimuksen mukaan sokerin mässäilyllä voi olla luultuakin vakavampia seurauksia. Tutkimuksessa havaittiin, että sokeripitoiset ruoat ja juomat saattavat aiheuttaa solumuutoksia, jotka aiheuttavat ruokatorven syöpää.
Ruokatorven syövät ovat lisääntyneet huimasti edellisen 40 vuoden aikana, ja tutkijat uskovat, että lisääntynyt sokerin käyttö on osasyyllinen. Action on Sugar -ryhmän puheenjohtaja, professori Graham Macgregor totesi, että uutiset saattavat olla erittäin huolestuttavia.
– Tämä on ensimmäinen selonteko siitä, että sokeri aiheuttaa syöpää suoraan, ja vaikka se ei todista yhteyttä, se on tärkeä tutkimustulos, hän kertoi.
Tähän saakka sokeri on yhdistetty syöpään vain sen kautta, että ylipaino lisää syöpäkasvainten riskiä. Uudessa tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että sokerilla voi olla suora vaikutus ruokatorven solujen muutoksiin. Asiantuntijat seurasivat 472 potilasta, joilla oli Barrettin ruokatorveksi nimetty tila, eli syövän esiaste, jossa solut ovat vahingoittuneet vakavasti. Barrettin ruokatorven kehittymisen riskiä lisäävät myös alkoholi ja rasvainen ruokavalio.
Tutkimuksessa tiedemiehet kysyivät Barrettin ruokatorvesta kärsiviltä koehenkilöiltä, kuinka paljon heidän normaaliin ruokavalioonsa kuului sokeria. Vertailuryhmässä oli 492 vapaaehtoista, joilla ei ollut Barrettin ruokatorvea. Tutkijat vertasivat ryhmien tuloksia toisiinsa.
Koehenkilöt, joilla oli vahingoittunut ruokatorvi, käyttivät päivittäin noin 82 grammaa sokeria, kun taas vertailuryhmän koehenkilöt kuluttivat sokeria noin 74 grammaa päivässä. Tutkijoiden mukaan eniten sokeria käyttävien riski saada syövän esiaste oli 80 prosenttia suurempi kuin niillä, jotka söivät sokeria kaikkein vähiten.
Tutkijat eivät ole varmoja siitä, miksi sokeri aiheuttaa syövän esiasteen riskin kasvamisen. Liian sokerin käytön uskotaan kuitenkin häiritsevän kehon insuliinin tuotantoa, mikä puolestaan vaikeuttaa ruokatorven paranemista, kun solut vahingoittuvat.
– Tarvitsemme lisää todisteita, ennen kuin voimme sanoa varmasti, että sokeri aiheuttaa ruokatorven syöpää, mutta sillä välin se on yksi lisäsyy vähentää sokerin käyttöä, Professori Macgregor totesi.
Lähde: Daily Star