Lääkärit pelastivat sammuneen miehen hengen – antamalla hänelle 15 tölkkiä olutta
Kukapa ei olisi joskus tullut ottaneeksi vähän liikaa olutta…
Vietnamilaisen Nguyen van Nhatin kokemukseen tuskin kovin moni voi kuitenkaan samaistua. Mies nimittäin oli baarissa niin janoinen, että lopulta sammui ympäripäissään ja päätyi sairaalaan. Ilmeisesti hän oli juonut sellaista alkoholia, jossa oli mukana metanolia. Normaalisti myytävänä olevissa alkoholituotteissa ei ole metanolia, vaan niissä on etanolia, jonka elimistö osaa pilkkoa paremmin.
Sairaalassa havaittiin miehen veressä suuri metanolipitoisuus, jolloin lääkärit tekivät nopean ratkaisun – häneen pumpattiin saman tien kolme tölkillistä olutta.
Olutnesteytyksen syynä oli se, että miehen elimistössä olevan metanolin määrä kasvoi edelleen, jolloin se olisi alkanut hapettua ja muuttua formaldehydiksi, josta puolestaan muodostuu metaani- eli muurahaishappoa, joka syövyttää jopa valurautaa.
Kemialliset prosessit jatkuivat miehen elimistössä hänen ollessaan tajuttomana, joten lääkärit tarvitsivat nopeasti lisää aikaa dialyysiä varten. Siksi miehen vatsalaukkuun pumpattiin edelleen yksi tölkillinen olutta joka tunti, mikä pysäytti formaldehydin muodostumisen. 15 tölkillisen jälkeen hän palasi tajuihinsa.
Saksalaisen Freiburgin yliopistollisen sairaalan teho-osaston lääkärin Hans-Jörg Buschin mukaan kyseessä oli ”poikkeuksellinen” keino hoitaa potilasta, mutta alkoholin käyttäminen hätähoitokeinona on yleisessä tiedossa.
– 15 oluttölkin hoitoterapia on poikkeuksellinen, mutta ymmärrettävä. Ehkä vietnamilaisilla kollegoilla ei ollut käsillä muuta alkoholia. Alkoholityypin sijaan tärkeämpää on, että hoito aloitetaan välittömästi, Busch totesi saksalaiselle dpa-uutistoimistolle.
Lähde: LADbible
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Sara Siepin ja Pyry-rakkaan esikoinen syntyi – suloinen kuva