Laulaja Evelina julkaisi kuvan sairaalasta – joutui leikkaukseen: ”Kohta henki kulkee”
Laulajana tunnettu Evelina on tällä viikolla joutunut leikkaukseen. Evelina kertoo asiasta omalla Instagram-tilillään.
Artisti on julkaissut Instagramiin liudan kuvia kuluneelta viikolta, ja yhdessä otoksista hän poseeraa sairaalassa. Peilin kautta napatussa kuvassa Evelinan nenä on peitetty rajun näköisin teippauksin.
– Melko erilaisii päivii mahtunut viikkoon! Evelina kirjoittaa julkaisunsa ohessa.
Evelina kertoo joutuneensa ottamaan sairauslomaa leikkauksensa vuoksi.
– Kohta henki kulkee like never before. Olen pikku saikulla fess-leikkauksesta, se meni ilmeisesti hyvin, mikä on ihanaa, hän kuvailee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Fess-leikkauksessa eli nenän sivuonteloiden tähystysleikkauksessa väljennetään tukkoisia, nenästä sivuonteloihin johtavia ulosvirtauskanavia ja tarvittaessa poistetaan sairasta limakalvoa tai polyyppeja nenän sivuonteloista. Leikkaus tehdään potilaille, jotka kärsivät esimerkiksi toistuvista poskionteloiden tulehduksista, tai joiden sivuonteloissa todetaan nenäpolyyppeja eli limakalvopullistumia. (Lähteet: Tays.fi ja Orton.fi)
– Tarkimmat huomas jo mun storysta et mul ei oo ollu nenäkorua, Evelina tokaisee.
Leikkauksen lisäksi Evelina on viime päivinä juhlinut ystävänsä syntymäpäiviä ja käynyt ilmeisesti pyöräilemässä. Hän esittelee koristelemaansa pyöräilykypärää hauskassa hissi-selfiessä.
– Käytä kypärää! Sen voi koristella tarroilla ja kaikkee! Evelina kannustaa seuraajiaan.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Viime viikolla Evelina kertoi julkisuudessa saaneensa hiljattain autismidiagnoosin. Nainen avautui aiheesta Roope Salmisen luotsaamassa Kolme käännekohtaa -podcastissa.
Evelinan mukaan diagnoosin saaminen ei lopulta tullut hänelle kovin suurena yllätyksenä.
– Siinä hetkessä se tuntui todella neutraalilta, se tuntui faktalta. Että tämä selittää paljon, hän kuvaili podcastissa.
– Ja olin todella helpottunut. Tässä on syy, miksi minusta tuntuu, että maailma ei ihan pelaa minun kanssani. Että minulla on vaikeuksia näissä. En ihan sovi tähän helppouteen, mitä kaikki muut ihmiset tuntuvat kokevan.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Yle tekee draamasarjan Päivi Räsäsestä – pääroolissa rakastettu suomalaisnäyttelijä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Sydäntäsärkevä uutuuskirja paljastaa: Näin Olga Temosen viimeiset kuukaudet etenivät
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Kultakoutsi Antti Pennasella uusi kulta? – Avioerosta vain pari kuukautta
- Norjan Mette-Maritin vointi heikkenee, tytär kiirehtii Australiasta kotiin
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä