Melanooma yleistyy Suomessa
Vuonna 2020 ihosyövistä vaarallisimpaan eli melanoomaan arvioidaan sairastuvan Suomessa noin 2000 ihmistä vuodessa. Se on noin puolitoista kertaa enemmän kuin nykyään. Naisten osuus melanoomiin sairastuneista on tulevaisuudessa suurempi kuin miesten.
Melanooman arvioidaan lisääntyvän yli 65-vuotiailla, erityisesti miehillä, sekä alle 65-vuotialla naisilla. Keski-ikäisten naisten sairastumista melanoomaan muita useammin voisi selittää se, että he olivat nuoria 80- ja 90-luvuilla, kun voimakas rusketus oli muotia. Samaan aikaan matkailu etelän aurinkoon ja solariumit yleistyivät. Väestön ikääntyminen selittää sen, miksi yhä useampi yli 65-vuotias sairastuu. Vuonna 2012 uusia melanoomatapauksia todettiin 1322. Näistä 615 oli naisilla ja 707 miehillä.
Ihosyöpien vähentäminen onnistuu lasten ja nuorten suojaamisella
Ihosyöpien väheneminen on mahdollista, jos lasten ja nuorten ihoa ja silmiä ei kuormiteta liiallisella auringon ultraviolettisäteilyllä. Suojaaminen on helppoa, kun muistaa vaatteet, varjon ja voiteet; unohtamatta silmien suojaamista aurinkolaseilla. Auringolta suojautumien on aiheellista myös nuorten kesätöissä, jotka ovat usein sesonkiluonteisia ulkotöitä. Lasten ja nuorten ihon altistumisen UV-säteilylle, erityisesti ihon palamisen tiedetään olevan keskeinen ihosyövän riskitekijä.
Kesäistä sesonkityövoimaa tarvitsevia aloja ovat esimerkiksi asfaltti- ja puutarhatyöt sekä marjanpoiminta. Näissä töissä altistuminen auringon ultraviolettisäteilylle voi ylittää turvallisen tason moninkertaisesti jo lyhyessä ajassa.
Otsonikerroksen toipuminen jatkuu
Auringon ultraviolettisäteilyltä suojaavan otsonikerroksen heikentyminen on pysähtynyt. Satelliittimittausten avulla on saatu luotua lähes 30 vuoden pituinen mittaussarja otsonikerroksesta. Mittausten mallintamisella voidaan ennustaa, että otsonikerros palautuu ennalleen runsaassa neljässäkymmenessä vuodessa eli vuosisadan puolivälin jälkeen.
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn