Mies luuli kuolevansa – vaimo purskahti nauruun
Kirjailija Abby Jimenezin aviomies järjesti pariskunnalle erikoislaatuisen tilanteen, kun hän popsi vahingossa suihinsa valtavan yliannoksen vaimonsa laksatiiveja.
Alapuolelta litteältä suklaapatukalta näyttävää Ex-Lax-laksatiivia otetaan ummetukseen ohjeen mukaan yksi tai kaksi palaa. Jimenezin mies teki työtä käskettyä ja söi yhden palan, mutta hän ei huomannut, että levyn toisella puolella oli viivoja, joilla ”patukka” olikin jaettu 12 palaksi. Hän siis söi epähuomiossa koko levyn.
Miehellä oli napostelunsa jälkeen niin suuria vatsavaivoja, että Jimenez luuli hänen tekevän kuolemaa ja soitti myrkytyskeskukseen. Hän ei kuitenkaan pystynyt pidättelemään nauruaan kertoessaan, että hänen 39-vuotias miehensä otii juuri yliannostuksen laksatiiveja. Kirjailijan naurunremakka ei ainakaan vähentynyt, kun myrkytyskeskuksesta kerrottiin miehen ”myrkytyksen” suurimmista riskeistä: krampit, nestehukka ja vaippaihottuma, joista jäkimmäisin sai kirjailijan aivan pähkinöiksi, eikä hysteeriselle naurulle ollut tulla loppua. Ei kenties tavallisin reaktio puhelussa myrkytyskeskukseen, mutta melko ymmärrettävä moisessa tilanteessa.
Selkkauksesta lopulta kuitenkin selvittiin naurulla ja miehen luultua vähemmän kuolettavilla vatsavaivoilla.
Lähde ja kuva suklaapatukalta näyttävästä levystä: Metro
Kuvituskuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”