Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Emmi Suuronen on aloittanut terapian.

– Terapiassa käyminen ei ole minulle vieras juttu, sillä olen turvautunut siihen aiemminkin, Emmi Suuronen kertoi Eho Hieronnan avajaisissa.

– Nykyisellä terapeutilla olen käynyt vasta muutaman viikon, mutta nuorempana olen käynyt terapiassa pidempiä ajanjaksoja.

Hän toteaa, ettei ole yhtä syytä, minkä takia hän hakeutui nyt terapiaan.

– Ei ollut mitään laukaisevaa asiaa. Elämässäni on ollut pitkäaikainen solmu, jota en ole onnistunut käsittelemään ilman ammattilaista. Päätin ottaa askeleen itseni kehittämisessä ja ymmärtämisessä.

– En kärsi tällä hetkellä masennuksesta tai alakulosta, mutta voin myöntää, että itsellänikin on ollut vaikeimpia ja heikompia hetkiä. Niinä hetkinä olen saanut avun terapiasta.

Lue myös:

IL: Burgerimies Akseli Herlevi on varattu mies – missifinalisti Emmi Suuronen vahvisti suhteen: ”Onnellisesti seurustelemme”

Miss Suomi -finalisti Sonja Länsivuori kohtaa ennakkoluuloja kuuluisan kämppiksensä takia ”Aion kääntää sen voitoksi”