Näin helposti rauhoitat itkevän vauvan parissa sekunnissa – video!
Vauvan äänekäs itku raastaa kenen tahansa hermoja. Pahinta itkussa on, että on vaikea tietää mistä se johtuu, koska vauva ei tietenkään osaa sitä kertoa.
Ammattilaisenkin voi olla joskus vaikea selvittää itkun perimmäistä syytä, mutta alkuun pääsee kuka tahansa helposti ja nopeasti. Kalifornialainen lastenlääkäri Robert Hamilton on kehittänyt lähes 30-vuotisen uransa aikana hyvin yksinkertaisen keinon saada vauva rauhoittumaan parissa sekunnissa. Jos keino ei auta, itkun syy voi olla vakavampi kuin rokotuksen aiheuttama lyhytkestoinen kipu, haiseva yllätys vaipoissa, tai vaikkapa pelkkä nälkä.
Hamiltonin tekniikka on hyvin yksikertainen ja rauhoittaa itkevän vauvan lähes välittömästi, mutta lempeästi ja turvallisesti. Hamilton rahoittaa alla olevassa videossa kaksi itkevää vauvaa, jotka ovat juuri saaneet rokotuksen. Tyyni lastenlääkäri pitää yhdellä kädellä itkevän vauvan käsiä vartalon rintamuksella ja kannattelee toisella vauvaa vaippojen alta 45 asteen kulmassa. Lisäksi hän hieman keinuttelee itkemisen jo lopettanutta vauvaa. Siinä kaikki, kokeile vaikka itse!
Tekniikka ei sovellu yli 2-3-kuukautisille vauvoille, koska heitä on jo painonsakin vuoksi vaikeampi kannatella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”