Naisten alkoholimyrkytyskuolemat kasvaneet – miesten merkittävästi vähentyneet
Alkoholimyrkytyksestä johtuvien kuolemien määrä on naisilla kasvanut, mutta vähentynyt merkittävästi miehillä.
Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa tarkasteltiin kuolemaan johtaneita akuutteja alkoholimyrkytyksiä Suomessa 32 vuoden ajanjaksolla. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Drug and Alcohol Dependence -tiedelehdessä.
Tarkasteluajanjakson aikana eniten alkoholimyrkytyskuolemia vuodessa tapahtui 542 (2004). Vuoden 2009 jälkeen alkoholimyrkytyskuolemien määrä lähti jyrkkään laskuun, ja vuonna 2017 niiden määrä oli pienentynyt alle puoleen.
Vuonna 2018 alkoholimyrkytyskuolemien määrän lasku näyttää pysähtyneen.
Valtaosa uhreista on yli 45-vuotiaita miehiä – naisten osuus kasvoi
Alle 45-vuotiaiden osuus alkoholimyrkytykseen kuolleista pieneni koko 32 vuoden tarkasteluajanjakson ajan. Viime vuosina alle 45-vuotiaita oli vähemmän kuin 20 prosenttia kaikista alkoholimyrkytyksen uhreista. Naiset olivat alkoholimyrkytyskuolemissa selvästi vähemmistönä. Heidän osuutensa kuitenkin kasvoi tutkimusajanjaksolla, koska myrkytysten määrän väheneminen kohdistui miehiin: vuonna 1987 uhreista oli naisia 17,1 prosenttia ja vuonna 2018 naisten 22,3 prosenttia. Naiset olivat kuollessaan keskimäärin 2,5 vuotta miehiä vanhempia. Alle 45-vuotiaiden ikäryhmässä naisten osuus oli merkitsevästi pienempi kuin tätä vanhempien. – Koska Suomessa oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen on huomattavasti kattavampi kuin muissa Euroopan maissa, meillä oli käytettävissämme väestötasoinen 12 000 alkoholimyrkytyksen aineisto, kertoo oikeuskemisti, FT Pirkko Kriikku. Ei ole itsestään selvää, että tilastoitu tieto on vuodesta toiseen kattavaa, laadukasta ja vertailukelpoista. Tämän tutkimuksen erityinen merkitys on siinä, että se vahvistaa suomalaisissa alkoholimyrkytyskuolemissa tapahtuneet vuosittaiset muutokset riippumattomiksi kuolemansyyn selvittämisprosessin muutoksista. – Tutkimuksemme tuottama tieto on ajankohtainen, koska alkoholipolitiikan muutosten vaikutuksia alkoholin aiheuttamiin haittoihin ollaan parhaillaan arvioimassa, huomauttaa professori Ilkka Ojanperä. STT Kuva: PixabayLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?