Nännilävistys ja silikonirinnat aiheuttivat naiselle hengenvaarallisen infektion
Las Vegasissa stripteaseklubilla tarjoilijana työskentelevä nainen oli vähällä kuolla nännilävistyksestä ja rintaimplanteista seuranneeseen verenmyrkytykseen.
33-vuotias Nikki Belza on useiden vuosien aikana teettänyt itselleen useita operaatioita, joilla hänen rintojaan on suurennettu. Aikaisemmin tänä vuonna hän teetti myös nännilävistyksen. Aikaisemmin mitään terveydellistä ongelmaa hänen rinnoissaan ei ollut.
Mutta kerran hän vahingossa repäisi baarissa korun nännistään irti. Onnettomuuden jälkeen asiat olivat muutaman kuukauden ajan täysin kunnossa, mutta eräänä yönä nainen heräsi tuskalliseen kipuun. Sen jälkeen hän romahti töissä ja kiidätettiin sairaalaan kovan kuumeen noustua.
Nikki oli saanut tartunnan kurkkukivusta kärsineeltä mieheltään ja bakteerit olivat aiheuttaneet infektion. Naisen saama infektio oli aiheuttanut hengenvaarillisen verenmyrkytyksen, joka tuhosi Nikin rintojen kudosta. Onneksi lääkärit onnistuivat pelastamaan hänet poistamalla implantin toisesta rinnasta.
– En voi uskoa, että niin yksinkertainen asia kuin lävistys voi aiheuttaa tappavan infektion. Olin aivan järkyttynyt, kun minulle jätettiin vain toinen rinta. Mutta tiedän kuinka onnekas olen, kun olen elossa, Nikki Belza kertoo.
Vaurioituneen nännilävistyksen takia Nikki oli alttiimpi tartunnalle ja sen takia hän sai helposti infektion mieheltään. Nikki on edelleen toipumassa yhdeksän viikkoa tapahtuneen jälkeen, koska hänen immuunijärjestelmänsä on heikko. Toivuttuaan Nikki meinaa ottaa uudet implantit.
Tohtori Ron Daniels kertoo, että kyseinen verenmyrkytys on reaktio infektioon, jossa keho hyökkää omia elimiä ja kudoksia kohtaan. Se voi nopeasti aiheuttaa elimen vajaatoiminnan tai kuoleman.
Danielsin mukaan alkuvaiheessa verenmyrkytys voi vaikuttaa pahalta flunssalta. Ensioireita ovat kurkkukipu, särkevät lihakset ja väsymys.
Lähde: Metro
Kuva: Nikki Belza Facebook
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elina Gustafsson rikkoi hiljaisuuden – kommentoi suhdehuhuja
- Shirly Karvisen hämmentävä ystävänpäivä – Sanni loisti poissaolollaan
- Erika Vikmanilta tunteellinen paljastus Dannysta
- Kasinorakastajan blogi: Tiedä enemmän ja pelaa paremmin 2025
- Tuoreessa paljastuskirjassa kova väite Charlesista: ”Menettää malttinsa sekunnissa”
- Kirjaväite: Meghan flirttaili Williamille
- Helena Koivu kommentoi shokkitilannettaan: ”Asianajajani selvittää”
- Trump jakaa sympatiaa prinssi Harrylle: ”Tarpeeksi ongelmia hirveän vaimon kanssa”
- Helena ja Mikko Koivun eroriidassa raju käänne
- Iida Vainiolta upea vauvapaljastus!