Nikotiini aiheuttaa pysyviä muutoksia aivoissa
Nikotiini on vahvasti riippuvuutta aiheuttava, heroiiniin verrattavissa oleva aine. Nikotiiniriippuvaisen elämää rytmittää jatkuva kierre saada riittävä määrä nikotiinia.
Savuton Suomi 2040 –seminaarissa pureuduttiin nikotiiniriippuvuuteen teemalla ”Koukussa ollaan – haasteena nikotiiniriippuvuus”.
─ Nikotiinille altistumisen lisäksi nikotiiniriippuvuuden asteeseen vaikuttavat perintötekijät ja ympäristötekijät. Ihmisen aivot tottuvat tiettyyn nikotiiniannokseen, jota ilman alkavat vieroitusoireet. Tupakoinnin aiheuttama nikotiiniriippuvuus on diagnosoitu krooniseksi sairaudeksi, totesi FT, dosentti Tellervo Korhonen Helsingin yliopistosta esityksessään.
Dosentti Outi Salminen Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta kertoi tarkemmin nikotiinin aivovaikutuksista.
─ Kun nikotiini sitoutuu aivokudoksiin, siitä seuraa mielihyvää aiheuttavan dopamiinin vapautumista ja ajan saatossa sietokyvyn kehittymistä. Nikotiiniriippuvuus on sairaus, joka vaatii sitoutunutta ja pitkäaikaista hoitoa ja seurantaa, Salminen kertoi.
Tilaisuudessa oli paikalla eri alan ammattilaisia, päättäjiä ja vaikuttajia perusterveydenhuollon yksiköistä, järjestöistä, kunnista ja valtionlaitoksista. Päivän aikana keskusteltiin nikotiinin vaikutuksista, käytännön kokemuksista, nikotiiniriippuvuuden hoidosta sekä siitä, kenellä on vastuu ja kenen pitäisi maksaa hoitokulut. Aamupäivän puheenjohtajana toimi akatemiaprofessori Jaakko Kaprio, iltapäivän paneelikeskustelun puheenjohtajana toimi johtaja Tommi Vasankari UKK-instituutista. Lääkintöneuvos Taito Pekkarinen kertoi omakohtaisesta kokemuksestaan nikotiiniriippuvaisena.
Tupakkavieroituksen asiantuntija, keuhkosairauksien erikoslääkäri Sirkku Vilkman kommentoi ja peilasi Pekkarisen kokemuksia omassa työssään saamiinsa kokemuksiin.
─ Kannattaa tehdä lopetusyritys, kun on herännyt siihen, että omalle tupakoinnille pitäisi jotain tehdä. Ellei onnistu, seuraavalla kerralla voi valmistautua uudelleen vieroitushoitojen ja tukitoimenpiteiden kera. Repsahduksesta voi ottaa oppia. Kun motivaatio on löytynyt ja tahto on kohdallaan, homma lopulta hoituu, vakuutti Vilkman.
Jo perinteiseen tapaan seminaarissa palkittiin vuoden Paras Savuton Työpaikka. EU-komission varapuheenjohtaja, talouskomissaari Olli Rehn jakoi Paras Savuton Työpaikka 2014 -palkinnot ja esitteli valintaan johtaneet perustelut.
Tupakan valmistajat vastaamaan terveydenhuollon kustannuksista
UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankarin vetämässä paneelissa pohdittiin, kuka on vastuussa nikotiiniriippuvuudesta aiheutuvista terveyden- ja sairaudenhuollon kuluista ja miten ne pitäisi maksaa. Paneelissa keskustelivat Helsingin kaupunginvaltuutettu, sosiaali- jaterveyslautakunnan pj Maija Anttila, VTT, dosentti, Ari Haukkala, Helsingin yliopistonsosiaalitieteiden laitokselta, sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri Kanta-Hämeensairaanhoitopiirin kuntayhtymästä ja johtaja Kari Paaso, sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä OTT Michael Saarikoski.
Professori Heikki Hiilamo otti kantaa videotervehdyksessään paneelikeskustelun aiheeseen jatupakkateollisuuden toimintaan. Hän korosti erityisesti tupakkateollisuuden vastuutatuotteistaan ja yhteiskunnan vastuuta tupakkasäätelyn kehittämisessä.
Savuton Suomi 2040 –hankkeen puheenjohtaja, professori Kari Reijula tiivisti päivän annin.Hän toi esiin, että Savuton Suomi 2040 –verkosto lähestyy kaikkia poliittisia puolueita jaehdottaa, että tupakan valmistajat laitetaan vastaamaan tupakkatuotteista aiheutuvistaterevydenhuollon kustannuksista.
Savuton Suomi 2040 –hankkeen tavoitteena on savuton elinympäristö kaikille. Hankkeen avullapyritään saamaan aikaan konkreettisia toimenpiteitä savuttomuuden edistämiseksi ja tuomaansavuttomuutta myönteisellä tavalla esille.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Sofia Virran villi biletys jatkuu – keräsi katseita Helsingin yössä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”