
Onko sinullakin tällainen salakavala oireeton tulehdus? Suora yhteys vakaviin sairauksiin
Kuvantamisen avulla löydettävät hampaiden ja leukojen alueen tulehdukset voivat olla sairauksien lisäksi yhteydessä raskausajan komplikaatioihin. Tulehdukset ovat usein oireettomia, ja koko leuan röntgenkuvantamisessa ne paljastuvatkin usein sattumalöydöksinä.
Hampaiden kuvantaminen on tärkeää suun hyvinvoinnin lisäksi myös potilaan yleisterveyden kannalta. Suun tulehdukset on tärkeää löytää ja hoitaa, sillä ne ovat yhteydessä moniin vakaviin sairauksiin, kuten valtimokovettumatautiin, Alzheimerin tautiin, diabetekseen ja eri syöpiin.
Raskautta suunnittelevan tai odottavan äidin on erityisen tärkeää pitää huolta suun terveydestä. Edennyt hampaiden kiinnityskudoksia tuhoava tulehdus tai viisaudenhampaan ympärillä olevan ikenen ja luun tulehdus voivat johtaa raskausajan komplikaatioihin ja aiheuttaa muun muassa sikiön pienikokoisuutta tai jopa ennenaikaisen synnytyksen.
– Monen yleissairauden taustalla on matala-asteinen suun tulehdus. Tulehdukset eivät suoranaisesti aiheuta sairauksia, mutta ne ovat taustalla yhtenä tekijänä, Oralin yleishammaslääkäri Ulla Karhu kertoo.
Kuvantaminen paljastaa myös oireettomia sattumalöydöksiä
Koko leuan hammasröntgen on hammashoidon perustutkimus, joka kuuluu ottaa silloin, kun kuvantamiseen löytyy riittävä peruste. Hammaslääkärin kuuluu selvittää aina röntgenkuvauksen yhteydessä kuvauksen syy ja kertoa potilaalle, millainen kuvaus on riittävä suun tilanteen oikean diagnoosin saamiseksi.
Yleisimpiä kuvausvaihtoehtoja ovat pikkukuvat yksittäisistä hampaista tai koko leuan kuvantaminen. Näiden perusteella on mahdollista päättää, onko epäilyttäviä alueita tarvetta tarkentaa 3D-tomografiakuvauksella. Näiden kaikkien kuvausmenetelmien säteilyannokset ovat alhaisia.
Kuvantamisella voidaan selvittää yleisimmin ientulehduksen aiheuttamaa luukatoa, kariesta, hampaiden juurenkärkien alueiden tulehduksia ja viisaudenhampaiden tilanne. Koko leuan kuvasta hammaslääkäri näkee suun hoitohistoriaa. Näin saadaan tietoa hoidon suunnittelua varten.
Lähes 70 prosenttia paljastaa yllättäviä löydöksiä
Ulla Karhu tekee parhaillaan väitöstutkimusta hampaiston ja leukojen panoraamakuvauksesta. Tutkimuksessa hammaslääkäriä pyydettiin kirjaamaan jokaisen koko leuan hammaskuvauksen yhteyteen tarkka syy, miksi kuvaukseen päädyttiin. Tähän mennessä on selvinnyt, että lähes 70 prosenttia kuvista paljastaa suusta yllättäviä löydöksiä eli jotakin muuta, kuin miksi kuvaus on alun perin tehty. Tutkimustuloksia julkaistaan tänä vuonna.
– Potilaalla voi olla särkyä ylhäällä vasemmalla, mutta koko leuan röntgenkuva paljastaa suun muilla alueilla olevaa kariesta. Tai jos suu kuvataan tietyn hampaan poistoa suunniteltaessa, tulehduksia löydetään aivan toiselta puolelta suuta. Hammaslääkäri joutuukin aina pohtimaan tapauskohtaisesti, onko potilaan edun mukaista ottaa koko leuan kuva yksittäisen hampaan sijaan, Karhu toteaa.
Tekoäly voidaan tulevaisuudessa valjastaa kertomaan kuvaustarpeesta
Tekoälyn hyödyntämistä hammashoidossa tutkitaan parhaillaan. Tulevaisuudessa sitä tullaan todennäköisesti käyttämään juuri kuvantamisessa. Nyt tutkitun perusteella tekoäly voisi havaita, milloin potilaan hampaat kannattaa kuvantaa.
– Tekoäly ottaisi huomioon potilaan hoitohistorian, yleissairaudet sekä lääkitykset ja vinkkaisi, milloin on aika kuvata. Tämä olisi valtavan hieno systeemi ja loikkaus eteenpäin, mutta vaatisi kuitenkin sen, että potilaan kaikki terveystiedot olisivat samassa paikassa. Suomessa niin ei valitettavasti ihan vielä ole, mutta uskon, että sitä kohti ollaan menossa, Karhu kertoo.
Maailmalla kehitetään parhaillaan useita menetelmiä, joiden myötä tekoälyn avulla voitaisiin myös analysoida röntgenkuvia. Hammaslääkärin tehtävänä olisi varmistaa löydökset.
STT
Kuva: Oral Hammaslääkärit
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!