Television katselu altistaa ennenaikaiselle kuolemalle!
Runsas television katselu saattaa altistaa ennenaikaiselle kuolemalle, kerrotaan Journal of the American Heart Assosiation -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Espanjalaistutkijat halusivat selvittää millaisiin passiivisiin elämäntapoihin liittyvät terveyshaitat, joiden on aiemmin todettu lisäävän mm. sairauksien ja sairauksista johtuvien kuolemien vaaraa.
Tuloksista kävi ilmi, että päivässä yli kolme tuntia televisiota katsovat ovat kaksi kertaa suuremmassa riskissä menehtyä kuin he, jotka katsovat televisiota vain tunnin päivässä. Runsaaseen autolla ajamiseen tai tietokoneen käyttöön ei todettu liittyvän samanlaisia terveyshaittoja.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun runsas television katselu on liitetty ennenaikaiseen kuolemaan.
Lähde: Uutispalveu Duodecim
Kuva: Pixabay
- Shokkipaljastus Salatut elämät -sarjan tulevaisuudesta
- Ville Haapasalo teki shokkipaljastuksen perheestään – esitteli 17-vuotiaan yllätyspoikansa!
- Helena Koivu julkaisi harvinaisen kuvan äidistään – yhdennäköisyys hämmästyttää!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!