Tulli: Jos matkustat bussilla, kanna viinasi itse!
Tulli on linjannut kaikessa hiljaisuudessa 27.3., että bussimatkustajien täytyy nyt kantaa itse laivalta poistuessaan alkoholijuomat terminaalin kautta satamaan. Linjaus koskee toisesta EU-maasta sekä suoraan laivalta ostettuja alkoholipitoisia tuotteita.
Bussimatkalaiset ovat tähänkin saakka kävelleet itse tullin kautta satamaan, mutta heidän ostoksensa ovat siirtyneet maan kamaralle bussin tavaratilassa. Nyt bussimatkustajat eivät voi enää jättää juomiaan bussiin, vaan heidän täytyy suunnitella ostoksensa siten, että tullin mukaan ns. ”terve aikuinen” voi ne itse kantaa laivalta maihin. Tullin määritelmä on herättänyt suurta ihmetystä, sillä yksi henkilö saa lain mukaan tuoda toisesta EU-maasta alkoholijuomia ilman rajoituksia. Jos tuot enemmän kuin 230 litraa alkoholijuomia kerralla, sinun täytyy pystyä todistamaan, että juomat tulevat omaan käyttöön. Täten tulli asettaa bussimatkustajat eriarvoiseen asemaan esimerkiksi pakettiautolla matkustavien kanssa.
Ennen uutta linjausta bussimatkustajien ostoksia rajoittivat bussin kantavuusrajat, eli yksi matkustaja ei voinut ostaa enempää kuin yhden ns. ”pienen kärrytornin” verran juomia. Suunnilleen sama määrä kuin jalkaisin laivalla olevat matkustajat. Uuden säännön motiiveja on tämän vuoksi vaikea hahmottaa, koska se hankaloittaa bussimatkustajien ostoksia, mutta ei käytännössä muuta ostosten määrää. Paketti-, maasturi- ja henkilöautoilla voi edelleen tuoda 230 litraa per henkilö, ilman todistuksia, kulkuneuvon tavaratilassa.
Uuden säännön lopputulokseksi voi päätellä, että linja-autoyhtiöt tulevat menettämään niitä fyysisesti heikompia matkustajia, jotka eivät jaksa kuljettaa satamaterminaalin läpi normaalia ostosmääräänsä. Sääntö voi jopa lisätä alkoholin yksityisen maahantuonnin litramäärää, sillä lastejansa aiemmin bussilla hakeneet voivat entistä todennäköisemmin värvätä muuutamia bussiseurueen kaverereita tuomaan pakettiautolla muutamien kymmenien litrojen sijaan satoja tai jopa tuhansia litroja alkoholijuomia. On myös mahdollista, että alkoholin laiton jälleenmyynti voi kasvaa samasta syystä.
Asiasta kertoi Iltalehti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kerttu Rissanen joutui tekemään rankan päätöksen: ”Morkkis ja huono omatunto”
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Kasinorakastajan blogi: Harmaiden markkinoiden raskas varjo
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Kerttu Rissanen joutui tekemään rankan päätöksen: ”Morkkis ja huono omatunto”
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Robin avautuu parisuhteestaan