Turvallisesti pikkujouluihin ja niistä pois!
Miten pikkujoulu sujuu turvallisesti kotiin asti? Pikkujouluajan liikenneraittiuskampanja kannustaa miettimään asiaa teemalla Tyhmä saa olla, mutta ei rattijuoppo.
Rattijuopumustapauksissa on viiden viime vuoden aikana kuollut keskimäärin 79 ja loukkaantunut 900 henkilöä vuosittain. Tämä on kaikista tieliikenteessä menehtyneistä neljännes ja loukkaantuneista kymmenesosa.
Miehiä menehtyneistä oli 87 prosenttia ja loukkaantuneista 77 prosenttia. Rattijuopumustapauksissa kuolee ja loukkaantuu paljon nuoria. Kuolleista lähes kolmannes ja loukkaantuneista neljä kymmenestä oli 15 – 24-vuotiaita.
Pikkujouluajan liikenneraittiuskampanja korostaa yhteistä vastuuta. Humalassa ei lähdetä ajamaan, kaveria ei päästetä päihtyneenä rattiin eikä päihtyneen kyytiin nousta.
Pikkujouluihin osallistumista suunniteltaessa kannattaa myös suunnitella, miten matkat juhlapaikalle tehdään: pitäisikö sittenkin valita bussi tai juna? Usein vaivattominta on jättää auto kokonaan kotiin tai sopia hyvissä ajoin, kuka toimii kuskina. Yritykset voisivat myös osaltaan huolehtia siitä, että kaikki pääsisivät turvallisesti kotiin firman pikkujouluista.
Liikenneraittiuskampanja näkyy ja kuuluu radiossa, elokuvateattereissa, ravintoloissa ja verkossa. Verkkosivuilla tyhmasaaolla.fi ja Älypää-pelisivustolla alypaa.fi voi osallistua liikenneraittiusvisaan. 31.12. osallistuneiden kesken arvotaan viisi 30 euron arvoista taksikorttia. Kampanjaa kannattaa myös seurata facebookissa.
Vuosittain toteutettava liikenneraittiuskampanja on osa julkisen sektorin ja järjestöjen yhteistyötä. Kampanjassa ovat mukana sosiaali- ja terveysministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, poliisi, Liikenneturva ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.
LUE MYÖS:
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”