Haamusotilaat saivat kultaa
FIGMA on myöntänyt Call of Duty: Ghosts -toimintapelille kultalevyn osoituksena yli 10 000 kappaleen myynnistä PlayStation 3:lle.
– Call of Duty -pelisarja juhlii kymmenettä vuottaan ja kymmenettä osaansa huikean menestyksen saattelemana. Call of Duty: Ghosts saavutti maailmanlaajuisesti ensimmäisen myyntipäivänsä aikana yli miljardin dollarin myynnin. Myös Suomessa myynti on sujunut hyvin, sillä Ghosts oli marraskuussa kaikkien pelialustojen myydyin Suomessa, iloitsee Activision Blizzardin Johanna Strunke.
– Olemme myös erityisen tyytyväisiä siihen, että pelaajat ovat ostaneet Call of Duty: Ghostsin ensimmäisten pelien joukossa uudelle PlayStation 4 -konsolille, Strunke lisää.
Call of Duty: Ghosts -toimintapelissä on täysin uusi dynamiikka, kun pelaajat taistelevat hajonneen valtion puolella selviytyäkseen hengissä. Salaperäinen Ghosts-nimellä tunnettu ryhmä johtaa taistelua vastaikään ilmestynyttä, teknologisesti ylivoimaista maailmanvaltaa vastaan. Uuden sukupolven pelimoottori tarjoaa upeita hahmoja, loistavasti mallinnettuja ympäristöjä ja aidontuntuisia animaatioita. Moninpelin dynaamiset kartat tarjoavat maanjäristyksiä, tulvia ja käyttäjien käynnistämiä tapahtumia, jotka muuttavat perusteellisesti jokaisen taistelun suuntaa ja strategiaa.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta