Videopelien pelaaminen ei ole kovinkaan vanha harrastus. Jos Call of Duty -peliä olisi yritetty selittää jollekulle viisikymmentä vuotta sitten, olisi hyvin saattanut saada hullun paperit. Jos Xbox Live tai PlayStation Network -viihdepalveluista, verkkomoninpelaamisesta tai pelinsisäisistä maksuista olisi kertonut kaveriporukassa 30 vuotta sitten, olisi ystäväpiiri naureskellut moiselle scifi-hifistelylle. Mutta juuri näiden upeiden tuotosten ansiosta peliala kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia vielä tänäkin päivänä.
Pitkän aikaa peliala kehittyi hitaalla, mutta tasaisella tahdilla. Pong (1972), joka oli yksi ensimmäisistä kaupallisesti saatavilla olevista videopeleistä, lukeutuu modernien videopelien pioneeriksi. Samana vuonna julkaistu Magnavox Odyssey puolestaan oli markkinoiden ensimmäinen pelikonsoli. Kesti kuitenkin yli kymmenen vuotta ennen kuin Nintendo toi markkinoille NESin vuonna 1986. Kului vielä toiset kymmenen vuotta ennen 3D-grafiikoiden syntyä. Hidasta kehitystä kuvaa hyvin 25 vuoden aikaero Pongin ja Super Mario 64:n julkaisun välillä.

2000-luvun alusta lähtien videopelien ja pelikonsolien kehitys on kuitenkin lähtenyt huimaan nousuun. Prosessorit ja grafiikka ovat parantuneet, tallennustila on kasvanut eksponentiaalisesti ja kokonaisia peligenrejä on tullut ja mennyt viimeisen 16 vuoden aikana. On aika tarkastella viimevuosien merkittävimpiä tapahtumia.
Shooters
FPS eli First Person Shooter on genre, joka on ottanut koko pelialan täydelliseen hallintaan. DOOMin ja Wolfensteinin ohella FPS myötävaikutti modernin pelaamisen syntyyn ja se oli myös hyvin edustettuna 90-luvulla Half-Life, Goldeneye ja Counter-Strike -peleissä. Ensimmäisen persoonan ammuntapeleistä mikään muu kuin Call of Duty -pelisarja ei ole saanut aikaan yhtä suurta suosiota sekä pelimyynnissä että pelinsisäisissä transaktioissa.

Mobiilipelaaminen
Kuka olisi vuonna 2000 uskonut, että jonain päivänä lähes kaikki ihmiset pelaavat jotakin peliä kännykällään? Ja kuka olisi uskonut, että näissä peleissä olisi ihan oikeat grafiikat Pongin, Mato-pelin ja Tetriksen sijaan? Pelejä kuten Pokémon GO, Angry Birds, Clash of Clans ja Flappy Bird on ladattu satoja miljoonia kertoja, joten olisi epäoikeudenmukaista kutsua mobiilipelaamista pelaamisen pieneksi sivuhaaraksi.
Toki täytyy muistaa, että mobiilipelit eivät koskaan ole verrattavissa konsoleille tehtyihin peleihin pelattavuuden sekä peligrafiikoiden suhteen. Tuskin sellainen vertailu on tarpeellistakaan. Älypuhelin on täydellinen lyhyitä pelisessioita varten kuten esimerkiksi bussia tai kavereita odotellessa. Ja faktahan se on, että pelaaminen vessassa on arkipäivää!

Digipelit
Videopelin ostaminen 80- ja 90-luvuilla oli kunnon fyysinen kokemus. Menit kauppaan, valitsit pelin, maksoit sen kyllästyneen näköiselle myyjälle, menit kotiin, asensit pelin, vaihdoit CD:n, hankit suuremman muistikortin PlayStation -konsoliisi. Muistuuko mieleen ne suuret laatikot joissa PC-pelejä myytiin?
Nykypäivänä kaikki on helpompaa ja nopeampaa. Konsolivalmistajilla on omat viihdepalvelunsa, joista pelaajat voivat ostaa ja ladata pelejä luottokortilla tai ennalta maksetuilla lahjakorteilla. PC-pelaajat puolestaan löytävät digitaalisia pelejä Steamin tai Startselectin kaltaisista palveluista. Pelin ostaminen ja lataaminen omalle pelikoneelle tapahtuu yleensä muutamassa minuutissa!
Indiepelit
Digitaalisten pelveluiden sivutuotteena on nähty indie-pelien huomattava suosion kasvu. Pienelle riippumattomalle pelistudiolle on helpompaa tuoda markkinoille digitaalinen peli. Kyseisten pelien myynti ei tosin ole helppoa, sillä erottautuminen massiivisesta indietarjonnasta vaatii markkinointia mikä puolestaan vaatii rahaa, jota useilla indie-studioilla ei välttämättä ole.
Tosin menestystarinoita indie-skenessäkin on nähty. Niistä merkittävimpinä mainittakoon Minecraft, Stardew, Valley or ARK, joista jokainen julkaistiin ilman suuren luokan pelijulkaisijaa kuten Activision, EA tai Ubisoft.
Tulevaisuus?
Virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus koputtavat jo ovella ja lisääntyneet pilvipalvelut enteilevät pelaamisen siirtymistä kokonaan pilveen. Ehkäpä PS4 Pro ja Xbox Scorpio tuovat areenalle jotain ennennäkemätöntä. Pelinkehitys on kuumaakin kuumempi toimiala tällä hetkellä, joten pelialan kehitys sekä pelien että niitä toistavien laitteiden ja lisälaitteiden suhteen ei tule hiipumaan seuraavankaan 10 vuoden aikana.