Suomen peliala on kasvanut kaikilla mittareilla vuodesta 2009 alkaen. Liikevaihdon ja työntekijämäärän kasvu jatkui myös viime vuonna, mutta kasvuprosentti jäi aiempaa pienemmäksi. Vuosi 2016 oli aiemmista hyperkasvun vuosista poiketen maltillisen kasvun ja vakiintumisen aikaa.
Toimialaa jo vuosia kiusannut kokeneen työvoiman puute jatkui myös viime vuonna. Ulkomaisen työvoiman saatavuus ja maahan pääsyn hitaus ovatkin nousseet yhdeksi toimialan kasvun suurimmista esteistä. Suomen peliteollisuuden työntekijöistä noin 18 % tulee ulkomailta. Ulkomaalaisten työntekijöiden lukumäärän ennustetaan kasvavan, koska kokeneita työntekijöitä ja huippuasiantuntijoita on yhä vaikeampi löytää kotimaasta. Suomalaisissa pelistudioissa odotetaan avautuvan noin 280 uutta työpaikkaa tänä vuonna.

Kasvun hidastumisesta huolimatta suomalaiset pelistudiot ja pelit ovat satavuotiaan Suomen suurin sisältövientituote. Peleistä on tullut myös kansantalouden kannalta merkittävä ilmiö. Pelialan osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli alustavien arvioiden mukaan noin puoli prosenttia vuonna 2016. Suomalaisten pelien osuus maailman mobiilipelimarkkinoiden liikevaihdosta on noin 7 prosenttia. Liikevaihdolla mitattuna Suomi on Euroopan kolmen suurimman pelinkehittäjämaan joukossa.
– Suomalaiset pelit, kuten Angry Birds, Clash Royale, Quantum Break ja Cities: Skylines, ovat valloittaneet maailman. Selvästi yli miljardi ihmistä ympäri maailmaa pelaa Suomessa tehtyjä pelejä, sanoo Suomen pelinkehittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Mariina Hallikainen.
– Toimialan luottamus tulevaisuuteen on hyvä. Pelialalla menestys luodaan pienistä paloista peli kerrallaan ja Suomessa osataan pelien tekeminen, toteaa Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen.
Neogames Finland ry:n tuore raportti valottaa pelialan nykytilannetta, tulevaisuutta, vahvuuksia, haasteita ja mahdollisuuksia. Raportti on ladattavissa Neogamesin verkkosivuilta.
Finnish Game Awards
Menestyksekkään vuoden jälkeen Suomen peliala juhlii perinteisin menoin Finnish Game Awards -gaalaa Helsingissä 27.4.2017.
Suomen pelinkehittäjät ry:n ja Neogames Finland ry:n järjestämässä gaalaillassa palkitaan muun muassa vuoden 2016 parhaat pelit (Games of the Year), vuoden tulokasyritys (Rookie of the Year) ja vuoden ilmiö (Sensation of the Year).
Tämän vuoden Finnish Game Awards -ehdokkaat löytyvät osoitteesta www.neogames.fi/gaala. Samassa osoitteessa voi myös seurata gaalailtaa suorana lähetyksenä. Siellä julkistetaan lisäksi illan voittajat ja kuvia gaalasta 27.4. klo 23.30. Sosiaalisessa mediassa gaalaa voi seurata tunnuksella #fga17.
Gaalan sponsoreina toimivat Remedy Entertainment, Next Games, Rovio, Supercell, Unity Technologies Finland, Colossal Order, Dodreams, Fingersoft ja RedLynx.