Suuri pelimusiikkikiertue aloittaa lauantaina Helsingistä – tsekkaa upeat esittelyvideot
Euroopan ensimmäinen ammattimainen pelimusiikkiorkesteri Game Music Collective tekee poikkeuksellisen pelimusiikkikiertueen Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa toukokuussa 2018.
Menestyksekkään ensikonserttinsa innoittamana, Game Music Collective lähtee huomenna kevätkiertueelle, johon kuuluvat Helsingin Kulttuuritalo (5.5.2018), Jyväskylän Paviljonki (7.5.), Tampere-talo (26.5) ja Turun Logomo (29.5.). Kaikissa näissä mittavissa konserttipaikoissa nähdään ja kuullaan täysipainoinen pelimusiikkikokemus toteutettuna isolla orkesterilla. Kaikkien muiden paitsi Kulttuuritalon konsertin visualisoinneista vastaa kotimaisiin kärkinimiin kuuluva videotaiteilija VJ Sellekhanks.
Helsingin Kulttuuritalon konsertti on osa Helsinki Game Music Festival -tapahtumaa. Se on Suomen ensimmäinen pelimusiikin festivaali, jossa esiintyy Game Music Collectiven lisäksi myös muita esiintyjiä. Tapahtuman liput ovat myynnissä Ticketmasterilla.
– Game Music Collectiven ensikonsertti Helsingin Finlandia-talolla oli viime syyskuussa huikea menestys, kommentoi Game Music Collectiven perustaja ja sellotaiteilija Lukas Stasevskij.
– Ison orkesterin ja upean kuoron lisäksi yleisön intohimo pelimusiikkiin loi ainutlaatuisen tunnelman käytännössä loppuunmyytyyn konserttiin. Jatkamme orkesterimme ja ohjelmistomme kehittämistä jatkuvasti. Kevään konserteissa kuullaankin jo hieman uutta materiaalia.
Kuluvan vuoden aikana Game Music Collective aloittaa toimintansa myös pelimusiikkiin erikoistuvana studio-orkesterina tavoitteenaan osallistua mielenkiintoisiin peliprojekteihin.
Game Music Collective
Game Music Collective on noin 20 muusikosta koostuva orkesteri, joka täydentyy tarpeen mukaan kuorolla ja muilla vierailevilla tähdillä. Orkesterin ensikonsertissa Finlandia-talolla syyskuussa 2017 soitettiin pelimusiikkia laajasti useista eri pelisarjoista kapellimestari Eero Lehtimäen johdolla. Erityishuomion sai Final Fantasy -pelisarjan musiikki, jonka säveltäjä Nobuo Uematsu on pelimusiikin elävä legenda. Musiikkia kuultiin myös muun muassa pelisarjoista Elder Scrolls, Chrono Trigger, Halo, Kingdom Hearts, Undertale, Secret of Mana ja Journey. Suomalaista pelimusiikkia kuultiin Angry Birds -pelistä, jonka soundtrack on noussut maailmalla kulttimaineeseen. Peliteollisuus on ottanut hankkeen innokkaasti vastaan. Rovio, Veikkaus, Pocket Gamer Connects ja Assembly ovat ensimmäisten tukijoiden joukossa. Kiertueen lipunmyynti osoitteessa www.weplaygamemusic.com. Alla kiertueen mainosvideo. https://youtu.be/Q2TBcvMzCvQ Tässä orkesterin esittelyvideo. https://youtu.be/3LVmWDgWhpE Ensikonsertin Finlandia-talolta voi kuunnella kokonaisuudessaan YLE Areenassa. Game Music Collective Facebookissa. Game Music Collective Instagramissa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö