Tulevaisuuden supersotilaille kultaa
VOITA UPEA PLAYSTATION F.C. -PAKETTI
FIGMA on myöntänyt Call of Duty: Black Ops III -toimintapelille kultalevyn osoituksena yli 10 000 kappaleen myynnistä PlayStation 4:lle. – Call of Duty Black Ops III ja pelin kehittänyt Treyarch ylitti kaikkien odotukset jo betavaiheessa elokuussa, kun peliä pääsi kokeilemaan ensimmäisen kerran. Tarina, uudet ominaisuudet ja zombiet ovat lisänneet pelin kiinnostavuutta tehden siitä vuoden suurimman viihdejulkaisun maailmanlaajuisesti. Olemme luonnollisesti tästä ylpeitä, kertoo Activision Blizzardin Johanna Strunke. – Pelaajat ovat myös pelanneet peliä ennätysmäisen paljon. Kolmen päivän avausviikonlopun aikana ovat fanit tahkoneet peliä 75 miljoonaa tuntia ympäri maailmaa, Strunke sanoo. Call of Duty: Black Ops III -toimintapelin runkona toimii täysverinen pelikampanja, joka on pelattavissa sekä yksinpelinä että yhteistyömuodossa jopa neljän pelaajan voimin. Pelikampanja vie pelaajat tulevaisuuden sodankäyntiin, jossa bioteknologia ja kyberneettiset parannukset ovat tuoneet Black Ops -sotilaille aivan uusia ominaisuuksia. Call of Duty: Black Ops III esittää sodankäynnin tulevaisuuden ennennäkemättömällä tavalla. Mukana on myös uusittu ja entistä hienompi zombie-pelitila. Call of Duty: Black Ops III on saatavilla sekä PlayStation 4-, PlayStation 3-, Xbox One- ja Xbox 360 -pelikonsoleille että PC-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI18.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Sofia Virran villi biletys jatkuu – keräsi katseita Helsingin yössä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”