World Beer Cupissa kultaa voittanut suomalaisolut nyt myynnissä – näistä paikoista sitä saa!
Kyllä nyt kelpaa!
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Imperiaali Stout valittiin parhaaksi British Imperial Stoutiksi vuoden 2018 World Beer Cupissa. Suomessa tuotetta on saatavilla tällä hetkellä vain rajoitetusti, mutta Laitilassa vakuutetaan yrityksen tekevän parhaansa parantaakseen saatavuutta koko maassa.
Yhdessä maailman tunnetuimmassa olutkilpailussa, World Beer Cupissa, British Imperial Stout -sarjan voittanut ja siten parhaaksi kyseisen tyylin olueksi valittu Laitilan Imperiaali Stout on juuri nyt Suomen ajankohtaisin olut. World Beer Cup -voittoa voidaan pitää Suomen kautta aikojen kovimpana olutkilpailusaavutuksena ja jotain suorituksen merkittävyydestä kertoo myös se, että Laitilan Imperiaali Stout oli koko kilpailun ainoa pohjoismainen voittajaolut. Kyseisen oluen viimeisin valmistuserä keitettiin kaksi vuotta sitten, joten se on tyylilleen ominaisesti parhaimmillaan juuri nyt. Kilpailun voittanut olut oli peräisin samaisesta kaksi vuotta sitten valmistetusta erästä
Tämän valmistuserän oluen saatavuus on tällä hetkellä Suomessa varsin rajallinen, joskin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta vakuutellaan, että yritys pyrkii parantamaan oluen saatavuutta kaikin mahdollisin keinoin.
– Kaikkemme tehdään sen eteen, että maailman paras Imperial Stout saataisiin kattavammin tarjolle koko Suomessa. Se on kypsymisaikansa näkökulmasta nyt parhaimmillaan, joten nyt sitä pitäisi myös kaikkien päästä maistamaan, toteaa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka.
– Tällä hetkellä Alkossa ja ravintoloissa olevat pullot tulevat tämän myötä häviämään hyllystä äärimmäisen nopeasti. Olutta voi toki Alkon sivuilta ostaa noudettavaksi omasta lähimmästä Alkon noutopisteestä, Aarikka jatkaa.
Voitto aiheutti oluelle yrityksen mukaan sellaisen kysyntäpiikin, että seuraava erä on jo laitettu tulille.
Tällä hetkellä Laitilan Imperiaali Stoutia on saatavilla seuraavista Alkon myymälöistä ja ravintoloista:
Alko Helsinki keskusta Arkadia
Alko Hyvinkää Willa
Alko Hämeenlinna Tiiriö
Alko Joensuu Käpykangas Prisma
Alko Kajaani Prisma
Alko Keuruu
Alko Kolari keskusta
Alko Kuopio Savilahti Prisma
Alko Kurikka
Alko Lahti Laune
Alko Lahti Sokos
Alko Muurame
Alko Oulu Raksila
Alko Porvoo Näsi
Alko Tampere Sokos
Alko Turku Hirvensalo
Alko Turku keskusta Stockmann
Alko Vantaa Pakkala Jumbo
Oluthuone Kaisla, Helsinki
William K. Tennispalatsi, Helsinki
William K. Kurvi, Helsinki
Angleterre, Helsinki
Kitty’s Public House, Helsinki
Pub Heinähattu, Helsinki
Pickwick Kaivokatu, Helsinki
Bar Favela, Helsinki
Ravintola Sotima, Helsinki
Ølhus København, Helsinki
Ravintola Old Story, Vantaa
Kerttulin Kievari, Turku
Cosmic Comic Cafe, Turku
Kino Diana, Turku
Terassi Ratina, Tampere
Pub Kultainen Apina, Tampere
Ravintola Tifosi, Rauma
Vesikioski, Joensuu
Hangon Kasino, Hanko
Säännöllisesti päivittyvän tilanteen Alkon myymäläsaatavuudesta löytää Alkon verkkosivuilta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Euroviisut 2026: Finaali, tulokset, esittäjät, biisit
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Suomen kultainen esiintymispaikka herätti syytökset suosimisesta: ”Pirullista ja puolueellista”
- Muistatko suosikkisarja Melrose Placen? Tältä naistähdet näyttävät nykyään
- Kasinorakastajan blogi: On aika valittaa
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Itävaltalaislehdeltä rajuja syytöksiä Lampeniuksesta ja Parkkosesta: Yleltä suoraa puhetta
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Vicky Rosti, 67, Anna-lehdelle: “Olen onnellisempi kuin kolmekymppisenä”
- Tänään tv:ssä: Linda Lampenius ja Pete Parkkonen Euroviisujen semifinaalissa
- Sara Sieppi paljastaa: Synnytys eteni vauhdilla, Pyry Soiri ei ehtinyt paikalle