IL: Korona uhkaa Linnan juhlia – professorin mukaan järjestäminen lähes mahdotonta
Itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentin linnassa on suomalaisille tavallisesti tärkeä perinne ja juhla kerää vuodesta toiseen miljoonayleisön televisioiden eteen. Tänä talvena saattaa kuitenkin olla, ettei Linnan juhlia voida järjestää lainkaan vallitsevasta koronaviruspandemiasta johtuen.
Iltalehden mukaan presidentin kanslia ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstään juhlien suhteen.
– Tässä vaiheessa on vielä liian aikaista arvioida joulukuun tilannetta ja tehdä päätöksiä. Myös uudenlaisia vaihtoehtoja juhlavastaanoton järjestämiselle pohditaan, kansliasta todettiin Iltalehdelle.
Iltalehti haastatteli myös Helsingin yliopiston kansanterveystieteen professoria Lasse Lehtosta. Hänen mielestään juhlien järjestäminen turvallisesti ja samalla arvokkaasti koronan toisen aallon aikaan voi olla hyvin vaikeaa.
– Jos pidetään kiinni siitä vaatimuksesta, että on turvavälejä ja kasvomaskeja, niin aika vaikea niitä on sen muotoisena järjestää, kun on aikaisemmin järjestetty, hän kommentoi.
Vaikeinta koronaviruksen tarttumisen kannalta on Linnan juhlien alussa tiiviisti sisätiloihin pakkautuva väkimassa. Myös kättely täytyisi hyvin suurella todennäköisyydellä jättää pois.
– Kieltämättä se perinteinen muoto on vaikeasti toteutettavissa korona-aikaan. Ei siitä mihinkään pääse, Lehtonen myöntää.
Lisäksi haasteita aiheuttaa vierasjoukon ikärakenne. Lehtonen muistuttaa, että juhlien kunniavieraisiin ovat tavallisesti kuuluneet sotaveteraanit, jotka ovat korkean ikänsä puolesta koronaviruksen suurinta riskiryhmää. Vierasjoukossa on ollut muutenkin paljon yli 70-vuotiaita.
Lue myös: Katso julkkisten reaktiot STM:n virheeseen – osa heittää aiheesta vitsiä ja toiset täysin raivona
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä