Stephen Elop – Nokian tappaja? Äänestä!
Microsoft ilmoitti keskiviikkona lopettavassa lähes kokonaan puhelinten suunnittelun ja valmistuksen Suomessa. Yhtiö irtisanoo Suomesta 1350 työntekijää, jotka ovat käytännössä kaikki entisiä Nokian työntekijöitä.
Koko vyyhti lähti liikkeelle, kun Nokia palkkasi vuonna 2010 toimitusjohtajakseen Microsoftilta tulleen Stephen Elopin. Elop käytännössä haukkui Nokian omat Symbian- ja Meego-käyttöjärjestelmät ja ilmoitti Nokian siirtyvän siinä vaiheessa melko huonosti myyneeseen Microsoftin käyttöjärjestelmään kahden vuoden siirtymäajalla. Elopin ilmoitus johti siihen, että Nokia-puhelimet menettivät kiinnostuksensa kuluttajien keskuudessa, koska oli varmaa että niiden valmistus tulisi loppumaan kahden vuoden kuluttua.
Elopin aikana yhtiöstä irtisanottiin yli 10 000 työntekijää. Nokia-nimestä luovuttiin yhtiön valmistamissa puhelimissa ja uudet Windows-puhelimet eivät menneet kaupaksi. Nokia putosi puhelinvalmistajien jättiläisestä lilliputiksi.
Miljoonapalkkaa saanut Elop valmisteli Nokian matkapuhelinliiketoiminnan myynnin Microsoftille vuonna 2013. Luonnollisesti Microsoft pystyi ostamaan Nokian huomattavasti halvemmalla, kuin ennen Elopin siirtymistä toimitusjohtajaksi, sillä Nokian markkina arvo oli pudonnut hänen johtonsa alla 29,5 miljardista eurosta 11,1 miljardiin. Lopullinen kauppahinta oli 5,61 miljardia euroa.
Keskiarvoisesti yhtiön markkina-arvo putosi 18 miljoonaa euroa joka päivä, kun Elop toimi yhtiön toimitusjohtajana. Elop siirtyi Nokian myynnin jälkeen takaisin Microsoftille ja sai Nokialta 24,2 miljoonan euron erorahan.
Luonnollisesti kukaan ei tiedä varmuudella, olisiko Nokia pärjännyt yhtään paremmin Symbianin tai Meegon avulla, mutta Elopin johtaja-aikana kävi edellä mainitusti.
Oliko Stephen Elop syypää Nokian matkapuhelinliiketoiminnan tuhoon? Äänestä ja kommentoi!
[poll id=”108″]
Kuva: luca.sartoni, CC BY-SA 2.0, Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”