”Rakkaus ei ole kadonnut” – Pyhimys avautuu väitetystä suhdekriisistään
Emma-palkittu räppäri Pyhimys eli Mikko Kuoppala, 38, otti kantaa Seiska-lehden väitteisiin suhdekriisistään.
Hän ei ole aiemmin kommentoinut asiaa, mutta avautuu nyt Instagram-tilillään julkaisemansa hääkuvan yhteydessä.
– En ole juurikaan käsitellyt yksityiselämääni julkisuudessa, enkä sitä nytkään olisi halunnut tehdä, mutta läheisteni vuoksi oikaisen joitakin oletuksia, hän aloittaa päivityksen.
– Olen saanut lukea väitteitä, että avioliittomme olisi kriisissä. Se ei pidä paikkaansa, eikä väitteen pohjaksi ole esitetty minkäänlaisia perusteluja. Tämä liitto on myös ainoa ”vuosien suhde”, joka minulla on viimeisen reilun vuosikymmenen aikana ollut, Pyhimys kirjoittaa.
– Mitään riitatilannetta ei ole ollut kenenkään viimeaikaseen uutisointiin liittyvien henkilöiden välillä. Meidän kesken asiat on jo käsitelty ja vaikka mun kanssa eläminen ei ole koskaan varmasti ollut helppoa, niin rakkaus meidän välillä ei ole koskaan kadonnut mihinkään, eli tutuille ja huolestuneille tiedoksi: meillä on kaikki hyvin.
Hän painottaa myös olevansa tietoinen tekemistään virheistään.
– Kenellekään joka tuntee mut ei varmasti tule yllätyksenä, että menneisyydessäni on asioita jotka olisin voinut hoitaa paljon paremminkin. Kuitenkin yhtä varmasti olen kantanut ja tulen jatkossakin kantamaan täyden vastuun teoistani, vaikka asioita ei julkisesti puitaisikaan, Pyhimys vakuuttaa.
Mies ei aio enää jatkossa kommentoida kyseistä asiaa enempää, koska hänen perheenjäsenensä, tai häneen liitetyt muut ihmiset eivät ole julkisuuden henkilöitä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue lisää: Seiska: Pyhimys aviokriisissä – salavauva tosi-tv-kaunottaren kanssa!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”