Äiti tunnusti upottaneensa neljä lastaan betonilla täytettyihin sankoihin
Japanilainen Mayumi Saito, 53, antautui poliisille kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun oli upottanut neljää omaa lastaan betonilla täytettyihin sankoihin. Poliisi kertoi, että he löysivät ihmisen luita naisen asuinhuoneistossa olevista ämpäreistä.
Saito kertoi poliisille upottaneensa vauvojen ruumiit sankoihin vuosien 1992-1997 välillä. Tekojen motiiviksi nainen paljasti, että hän oli liian köyhä kasvattaakseen lapset. Hän kertoi syyllisyyden painaneen häntä jälkeenpäin.
Saito eli asunnossaan teini-ikäisen poikansa kanssa, ja hänellä on myös toinen poika, joka on muuttanut pois kotoa.
– En usko poikaystäväni tietäneen, mitä tein. Toin ämpärit mukanani nykyiseen asuinpaikkaani muiden tavaroideni mukana, kun muutin, Saito kertoi.
– Minusta tuntui, etten kykenisi kasvattamaan lapsia, jotka synnytin, joten laitoin heidät sankoihin ja kaadoin niihin betonia, nainen paljasti tekonsa yksityiskohtia.
Nainen sai syytteen ruumiiden kätkemisestä. Japanilaiselle oikeuslaitokselle on ominaista, että syytteitä lisätään tutkimusten edetessä. Japania pidetään taloudellisesti kehittyneenä maana, mutta köyhyys on siellä yhä todellinen ongelma etenkin naisten keskuudessa.
Lähde: The Sun
(Kuva ei liity tapaukseen.)
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”