Hannu Pikkarainen tuomittiin ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta – joutuu maksamaan uhrille liki 20 000 euroa
Entinen jääkiekkoilija Hannu Pikkarainen on tuomittu kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta. Rikos tapahtui 14. kesäkuuta 2020 Helsingissä.
Hannu oli jäänyt siivoamaan uhrin keittiötä, minkä jälkeen hän oli riisunut päihtyneen ja nukkuvan uhrin ja ollut tämän kanssa suojaamattomassa yhdynnässä. hri oli havahtunut tilanteeseen kesken sukupuoliyhteyden eikä ollut siis antanut suostumustaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tapahtuneen jälkeen hän oli ilmoittanut asiasta hätäkeskukseen sekä oikeudessa todistajana toimivalle henkilölle ja hakeutunut tutkimuksiin.
Hannu Pikkarainen velvoitettiin korvaamaan uhrille kärsimyksestä 5 000 euroa ja tilapäisestä haitasta 4 000 euroa. Lisäksi ex-kiekkoilija joutuu korvaamaan uhrille liki noin 5 200 eurolla psykiatri- ja terapiakuluja. Pikkarainen joutuu myös maksamaan uhrin yli 5 000 euron asianajokulut. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Hannu muistetaan suhteesta salarakkaana julkisuuteen nousseeseen hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehteen. Noin vuoden kestänyt suhde päättyi eroon alkuvuodesta.
Lue myös:
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta