KSML: Murtovarkaat veivät DNA:n rekasta henkilötietoja
Murtovarkaat veivät Kuopiossa puhelinoperaattori DNA:lta 500 asiakkaan liittymäsopimukset, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen. Myyntirekasta varkaiden mukaan lähteneissä sopimuksissa lukee muun muassa asiakkaan kotiosoite ja henkilötunnus.
Suuri osa asiakkaista, joiden tietoja on päätynyt vääriin käsiin, on hallintojohtaja Vesa Vuotin mukaan tavoitettu. Heille on tarjottu mahdollisuutta määrittää turvakoodi, jonka avulla asiakaspalvelu tunnistaa jatkossa soittajan oikeaksi henkilöksi.
Ainakin yksi anastetuista sopimuksista oli tehty elokuun alussa, mutta sitä säilytettiin yhä rekassa.
”Myymälöiden ohjeistus ja toimintatavat käydään uudelleen läpi, jotta vastaavilta tapauksilta vältytään jatkossa”, Vuoti sanoo lehdelle.
Sopimuksien lisäksi rekasta vietiin kännyköitä. Vuoti uskoo murtovarkaiden olleen kiinnostuneita kalliista älypuhelimista, ei liittymäsopimuksista.
Lähde: STT
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät