Poliisi epäilee: Äiti tappoi itsensä ja 3 lastaan
Poliisi epäilee naisen törmänneen tahallaan linja-autoon eilen illalla Rautavaaralla.
Poliisi on jatkanut eilen illalla Rautavaaran Hankamäessä tapahtuneen kuolonkolarin tutkintaa. Tämän hetken tietojen mukaan poliisi epäilee vahvasti sitä vaihtoehtoa, että henkilöautoa kuljettanut vuonna 1981 syntynyt nurmeslainen nainen törmäsi vastaantulleeseen linja-autoon tahallaan.
– Paikalla olleiden tutkijoiden sekä yön aikana saadun muun tiedon mukaan tämä näyttää vahvasti siltä, että teko on ollut tahallinen”, kertoo onnettomuuden tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Heikki Mansikka-aho Itä-Suomen poliisista.
Onnettomuudessa menehtyi äidin lisäksi 1-, 2- ja 6-vuotiaat lapset.
Yön aikana on lisäksi varmistunut, että onnettomuudessa osallisen olleen linja-auton kyydissä oli kahden kolarissa menehtyneen lapsen isä.
Poliisi jatkaa onnettomuuden syyn ja sen taustojen selvittämistä sekä tapahtumien kulkua ennen onnettomutta. Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena, tarkempi rikosnimike selviää tutkinnan edetessä.
Kuva: Savon Sanomat
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun