Ryöstäjä kolaroi huumepäissään- pitkä syytelista!
Alavieskassa tapahtui torstai-iltana kolari, jossa henkilöautot tormäsivät toisiinsa. Alavieskan suunnasta tullut ajoneuvo oli tullut vastaan väärällä puolella tietä, jolloin ajoneuvot törmäsivät toisiinsa. Poliisin paikalla tekemä huumetesti näytti väärällä puolella tietä seikkailleelle kuljettajalle positiivista.
Väärällä kaistalla ajoneuvoa kuljettanutta oululaista vuonna -89 syntynyttä kuljettajaa epäillään tapauksessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta , rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänellä oli kyydissään neljä matkustajaa, joista kukaan ei omasta mielestään ollut hoidon tarpeessa. Toisen henkilöauton mieskuljettaja vietiin ambulanssilla tarkastukseen sairaalaan. Ajoneuvot kärsivät jonkin verran vaurioita.
Kun kolaria selviteltiin tuli ilmi, että autossa olleen mieskolmikon epäiltiin syyllistyneen hieman ennen onnettomuutta Raahessa ryöstöön, jossa pahoinpideltiin paikallista miestä nyrkeillä lyömällä ja potkimalla. Häneltä vietiin samassa yhteydessä omaisuutta.
LUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä