Saksalainen ylilääkäri tappoi salarakkaansa kokaiinipeniksellä – 9 vuoden tuomio
Saksassa Halberstadtin kaupungissa toiminut ylilääkäri, tohtori Andreas David Niederbichler, 43, on tuomittu yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen kuolemantuottamuksesta.
Plastiikka-, kauneus- ja käsikirurgiaan erikoistuneen Niederbichlerin todettiin syyllistyneen useiden naisten huumaamiseen penikseensä salaa laittamallaan kokaiinilla.
Syytteiden mukaan miehellä oli neljä uhria. Viime vuoden helmikuussa yksi heistä, miehen silloinen salarakas, 38-vuotias kampaaja Yvonne M., sai kokaiinin yliannostuksen Niederbichlerin asunnossa. Nainen kuljetettiin tajuttomana ensiapuun, jossa hän kuoli pian sen jälkeen. Naisen ystävien mukaan hän oli aikonut jättää miehensä Niederbichlerin vuoksi.
Muut miehen uhrit todistivat oikeudessa, että he eivät tienneet kokaiinista ja että heille tuli epänormaali olo oltuaan seksuaalisessa kanssakäymisessä hänen kanssaan. Yksi heistä oli jopa nukahtanut kaksi kertaa miehen autoon.
Naiset eivät olleet ylilääkärin potilaita, vaan hän löysi heidät internetistä.
Oikeudessa todistettiin, että Niederbichler livautti ensin kokaiinia naisten juomiin saadakseen heidät suostuvaisemmaksi seksiin. Sitten hän laittoi salaa kokaiinia esinahkaansa ennen vagina-, oraali-, ja anaaliseksiä.
Lähteet: Daily Mail, LADBible
Kuva: Facebook / Andreas David Niederbichler
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta