Sanna Kiiski sai jälleen syytteen uudesta rikoksesta
Toimittajana tunnetuksi tullut Sanna Kiiski on kertonut julkisuudessa avoimesti haastavasta elämäntilanteestaan. Kiiskillä on muun muassa diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kärsinyt myös peliriippuvuudesta.
Nyt Kiiskiä syytetään Helsingin käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä. Asiasta uutisoi useat suomalaismediat.
Rikossyyte on Iltalehden tietojen mukaan tullut vireille 31. maaliskuuta. Kyseessä on jo kolmas syyte, joka Kiiskiä vastaan on lyhyen ajan sisällä nostettu.
Tuore syyte liittyy Cafe of Cartoons -yhtiöön, jonka toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen Kiiski on ollut. Yritys pyöritti kolmen vuoden ajan Muumikahviloita lähes puolentoista miljoonan euron tappiolla ja hakeutui konkurssiin vuonna 2018.
Velallisen epärehellisyydestä voidaan tuomita neljästä kuukaudesta neljään vuoteen kestävään vankeusrangaistukseen.
Myös Kiiskin epäilty työvakuutusrikos liittyy Muumikahvilan toimintaan.
Kolmas syyte etenee oikeuteen nimikkeellä luvaton käyttö. Jutussa on useita eri asianomistajia. Syytteen mukaan Kiiski haali ihmisiltä arvoesineitä tv-ohjelmaa varten, jota ei koskaan tehty.
Millekään kolmesta rikossyytteestä ei ole toistaiseksi päätetty käsittelypäivää.
Lue myös:
Sanna Kiiski avautuu uutuuskirjassa itsetuhoisuudesta ja peliaddiktiosta: ”Se on ihan saa*anasta”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kerttu Rissanen avautuu rakkaudesta: ”Löysin jo sielunkumppanini”
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
- Sara Sieppi avautuu muuttuneesta ulkonäöstään
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo järkytti faneja
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat