Seksirikoksesta tuomittu jalkapalloilija tienaa omaisuuden kaltereiden takana
Seksirikoksesta vankeustuomion saanut jalkapalloilija Adam Johnson tienaa edelleen valtavia summia, vaikka istuu kaltereiden takana, eikä pääse harjoittamaan ammattiaan huippu-urheilijana.
Daily Star -lehden selvityksen mukaan Johnsonin tilille kilahtaa viikossa noin 5 000 puntaa. Valioliigassa pelatessaan hän tienasi noin 60 000 puntaa viikossa. Vaikka tulot ovatkin vankeustuomion myötä pudonneet huomattavasti, tienaa entinen futistähti vuodessa noin 250 000 puntaa.
Lehden mukaan huimat vankeusajan tulot selittyvät sijoituksilla, joita Johnson teki ennen vankilaan joutumistaan. Lehden lähteen mukaan mies on kerännyt itselleen avuksi joukon sijoitusasiantuntijoita, joiden avulla hän on vapautuessaan varsin varakas.
Laitahyökkääjänä pelannut 29-vuotias Adam Johnson on Middlesbroughin kasvatti, jossa hän aloitti ammattilaisuransa 17-vuotiaana. Middlesbroughin vuosien jälkeen hän edusti Manchester Cityä kahden ja puolen kauden ajan. Kaudella 2012–2013 hän siirtyi Sunderlandin riveihin, jossa hän pelasi vankeustuomioonsa asti.
Maaliskuussa 2015 Johnson pidätettiin epäiltynä seksin harrastamisesta 15-vuotiaan tytön kanssa. Helmikuussa 2016 hän tunnusti syyllisyytensä, jonka jälkeen hän sai potkut Sunderlandista. Maaliskuussa 2016 Johnson todettiin syylliseksi seksuaaliseen kanssakäymiseen alaikäisen kanssa. Hän istuu parhaillaan kuuden vuoden vankeusrangaistusta.
Lähde: Daily Star
Kuvituskuva: Unsplash
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!