Skandaali järkytti vanhemmat: Isäksi paljastuikin hedelmöitysklinikan respavirkailija!
Amerikkalaisperhe on syvästi järkyttynyt saatuaan selville, että 21-vuotias tytär ei olekaan isänsä biologinen lapsi. Vanhemmat turvautuivat vuonna 1991 hedelmällisyyshoitoihin Utahin osavaltiossa sijaitsevalla klinikalla, joka toimi yhteystyössä yliopiston kanssa.
Perheen äiti sai jokin aika sitten päähänsä tutkia perheensä geenejä netissä mainostettavalla testillä. Ihmetys oli suuri, kun niistä selvisi, ettei hänen miehensä voi olla heidän lapsensa isä. Hoitoa antanut klinikka suljettiin vuonna 1998, mutta pariskunta aloitti omat tutkimukset asian selvittämiseksi. Monen mutkan kautta he saivat selville, että tyttären isä olisi klinikan vastaanotossa työskennellyt mies. Tämä kuoli jo vuonna 1997, mutta miehen äiti suostui dna-testiin. Epäilys osoittautui oikeaksi. Kaiken järkytyksen lisäksi tyttären biologinen isä on kidnappauksen vuoksi vankilassa istunut rikollinen.
Pariskunta kertoo KUTV:lle pelkäävänsä miehen teon olleen tahallinen. Spekulointia lisää se, että miehen työpöydällä oli ollut aikoinaan useita lasten kuvia.
Utahin yliopisto on ryhtynyt auttamaan hätääntyneitä klinikalla käyneitä vanhempia selvittämään lastensa isyyden. Tutkimusryhmän edustaja kuitenkin korostaa, ettei ole mitään syytä epäillä, etteikö kyseessä olisi vain yksittäinen tapaus.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin