Teinipoika tappoi miehen yhdellä nyrkiniskulla – järkyttävä video levisi netissä
Kännykällä kuvattu video todistaa, kuinka brittiläinen Connor Stewart, 16, tappaa juopuneen miehen yhdellä lyönnillä. Ennen iskua Stewart varjonyrkkeilee uhriaan Michael Rhodesia kohti miehen yrittäessä saada hänet rauhoittumaan. Lopulta Stewart iskee nyrkillä Rhodesia.
Teon jälkeen Stewart ja hänen kaverinsa pakenivat paikalta jättäen Rhodesin makaamaan liikkumattomana maahan. Päänsä maahan lyönyt Rhodes sai kallonmurtuman. Hänet vietiin sairaalaan, missä hän kuoli yli kolme viikkoa myöhemmin. Video levisi sosiaalisessa mediassa pian teon jälkeen.
Aluksi Stewart väitti lyöneensä miestä itsepuolustuksena, mutta hän tunnusti lopulta tapon. Tuomarin katsoessa videota oikeudessa pojan kerrotaan osoittaneen hyvin vähän tunteita. Stewart lähetettiin nuorisovankilaan kolmeksi vuodeksi.
Rhodesin äiti kertoi miehen kamppailleen huume- ja alkoholiriippuvuutta vastaan. Tuomari sanoi uskovansa, ettei Stewart yrittänyt tappaa uhriaan tahallaan tai aiheuttaa tälle vakavaa vahinkoa.
– Siitä huolimatta olit valmis käyttämään voimaa ja teit niin tehdäksesi vaikutuksen kavereihisi, ja hän kuoli väkivaltaisen toimintasi vuoksi, tuomari totesi.
https://youtu.be/CWQudJtT42Y
Lähde: Mirror
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun