Teuvo Loman sai tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Sisustus- ja vaatesuunnittelija Teuvo Loman, 56, on tuomittu eilen 7.3. Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä 90 tunnin yhdyskuntapalvelurangaistukseen.
Lisäksi Loman velvoitettiin maksamaan uhrille, joka oli tekoaikana 13-vuotias, 10 000 euroa kärsimyskorvausta korkoineen. Syytteeseen johtanut rikos tapahtui vuonna 1999.
Käräjäoikeus piti asianomistajan kertomusta tapahtumista uskottavana ja totesi Lomanin kertoman ”vaihtoehtoisen tapahtumakulun” uskottavuudeltaan kyseenalaiseksi.
– Käräjäoikeus on katsonut Lomanin koskettelemalla ja muulla tavoin tehneen tekoaikana 13-vuotiaalle asianomistajalle seksuaalisia tekoja, jotka ovat olleet omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä, saanut asianomistajan ryhtymään tällaisiin tekoihin sekä lisäksi ollut useita kertoja sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa, Helsingin käräjäoikeuden selosteessa kerrotaan.
Käräjäoikeuden mukaan tekoihin ei ole liittynyt pakottamista, painostamista eikä nöyryyttämistä, mutta monet seikat tekevät ne törkeiksi.
– Tekoa on pidetty myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä seksuaalisten tekojen lukumäärä ja moninaisuus, sukupuoliyhteyksien lukumäärä, osapuolten huomattava 23 vuoden ikäero ja osapuolten välinen suhde sekä teon kesto huomioon ottaen.
Rikoksesta on kulunut huomattavan pitkä aika, joten se huomioitiin tuomiota lieventävänä seikkana. Jos Loman olisi tuomittu teosta tuoreeltaan, hän olisi joutunut suljettuun vankilaan ehdollisen tuomoin sijaan.
Oikeudenkäyntiasiakirjat on määrätty salassa pidettäviksi 6.7.2078 saakka.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Lomanilla on mahdollisuus tehdä valitus hovioikeuteen.
Kuva: YouTube / Suur-Helsingin iskelmätehdas
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt