Urheiluselostaja Tapio Suominen kärähti jälleen ratista: "Mokasin taas, pahasti"

Kolme vuosikymmentä Ylellä työskennellyt suosittu urheilutoimittaja ja -selostaja Tapio Suominen, 54, ilmoitti eilen Twitter-tilillään kärähtäneensä ratista.
– Mokasin taas, pahasti. Jäin eilisiltana kiinni rattijuopumuksesta. Pyydän anteeksi kaikilta, joiden mielen pahoitin. Olen alkoholisti ja tarvitsen apua. En kommentoi asiaa tätä enemmän, Suominen tviittasi.
Twiitti sai paljon vastauksia, joissa Suomista kehotetaan hakeutumaan vieroitukseen alkoholista ja joko myymään autonsa tai hankkimaan siihen alkolukko.
– Pyydät anteeksi ? Tee asialle jotain ! Tässä ei ole kysymys mielensäpahoittamisesta, vaan siitä, kuinka vaaraksi olet muille liikenteessä, eräs kommentoi.
Suominen ei ottanut kantaa rattijuopumukseen, mutta vastasi kritiikkiin.
– …totta, olet oikeassa. Taisin vain purkaa pahaa oloani. Onneksi en satuttanut ketään… Tapsa
Suominen jäi kiinni rattijuopumuksesta myös 2017 lokakuussa. 2018 helmikuussa hän sai potkut Yleltä. Hän on kertonut sairastavansa alkoholismia sekä kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja on käynyt radikaaleissa sairaalahoidoissa ongelmiensa vuoksi.
Eilen illalla kuuden aikaan Suominen vielä twiittasi voivansa pitkästä aikaa hyvin.
– ystävät. Se on niin, että on keskimäärin paljon mukavampaa voida hyvin kuin huonosti. Joo, tiedän, ei sovi liikaa hehkuttaa, koska takapakkia voi tulla. Halusin kuitenkin jakaa tunnelmani, koska pystyn taas hengittämään. Puoli vuotta meni odotellessa.
Myöhemmin Suominen kommentoi Barcelonan jalkapallo-ottelua, ja tänä aamuna hän kertoi kärähtäneensä eilen illalla ratista.
Kuva: Wikimedia Commons
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!