Annimari Korte julkaisi kuvia sairaalan leikkauspöydältä: ”Se oli ainoa vaihtoehto”
Aitajuoksija Annimari Korte, 33, kertoo Instagram-tilillään päässeensä vihdoin kauan odottamaansa leikkaukseen, jossa operoitiin urheilijan molemmat takareidet.
Korte on kärsinyt jo kolme vuotta jatkuvista kivuista ja kertoo kokeilleensa kaikki hoitokeinot ennen leikkausta.
– Leikkaus oli lopulta ainoa vaihtoehto. Toivottavasti kolmen vuoden jatkuvat ja koko ajan pahenevat kivut loppuisivat nyt, Korte kirjoittaa.
– Vasemman takareiden jänne oli revennyt, joten leikkauksessa jännettä venytettiin, poistettiin arpikudosta/kiinnikkeitä jänteistä ja iskiashermosta ja porattiin luuhun reikiä uudistumisen nopeuttamiseksi. Oikealla puolella myös jänteen venytys ja arpikudoksen/kiinnikkeiden poisto iskiashermosta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Päätös jättää väliin Kalevan kisat sekä maaottelu ei ollut Korteelle helppo, mutta toisaalta hän ei malta odottaa treenaamista ehjillä takareisillä.
– Josko ensi vuonna ensimmäistä kertaa pääsisi treenaamaan ja kisaamaan ilman takareisivammaa.
– Ei kai tämä olisi minun tarinaa jos kaikki sujuisi kuin sadussa, mutta nyt alkaa kuntoutus entistä vahvemmaksi!
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”