
CHL-jatkopaikat ratkeavat huippujännittävällä lohkovaiheen päätöskierroksella
Champions Hockey Leaguen lohkovaihe pelataan päätökseen tiistaina ja keskiviikkona.
Kolmella neljästä suomalaisjoukkueesta on vielä päätöskierroksella mahdollisuudet napata paikka 16 parhaan joukossa.
Kärpät on lohko E:ssä toisena yhdeksällä pisteellä. Lohkokärjessä on Kärppien tiistainen vastustaja Skellefteå AIK kymmenellä pisteellä. Bern väijyy myös jatkopaikkaa kolmantena kahdeksalla pisteellä.
Kärpät varmistaa jatkopaikkansa tiistaina, mikäli se voittaa kotiottelussaan Skellefteån. Viikko sitten Ruotsin kamaralla Skellefteå oli parempi maalein 2-0. Päätöskierroksen kohtaamisessa oululaisilla on nyt kotietu ja tuoretta kokemusta vastustajasta, josta ottaa opiksi.
– Pelillisesti ei tehdä isoja muutoksia. Tärkeää on elää hetkessä, olla hereillä ja valoissa, voittaa yksittäiset kaksinkamppailut. Luotetaan, että oman pelin kautta luodaan tarpeeksi paikkoja. Tasaista oli siellä ja pienet asiat ratkaisee Oulussakin, toteaa Kärppien valmentaja Lauri Mikkola.
Tappara on A-lohkossa toisena ja Kärppien tavoin tamperelaisetkin varmistavat jatkopaikan voittamalla päätöskierroksen ottelunsa.
Tappara kohtaa kotihallissaan Norjan mestari Frisk Askerin. Norjalaiset laittoivat Tapparan yllättävän ahtaalle viikko sitten Norjan kamaralla. Vahva kolmas erä takasi kuitenkin tamperelaisille tärkeän 3-1-voiton.
– Aina uusi peli ja alkaa nolla-nollasta. Kotipeli meille ja hienoa saada CHL:n peli taas Tampereelle. Kova peli varmasti taas odotettavissa ja töitä pitää sen voiton eteen taas tehdä, toteaa Janne Grönvall Tapparan valmennuksesta.
HPK:lla ei ole enää mahdollisuuksia jatkopaikkaan, kun se pelaa päätöskierroksella Tanskan maalla Rungsted Seier Capitalia vastaan.
Joukkueet kohtasivat viikko sitten Hämeenlinnassa. Tuolloin HPK oli vahvempi maalein 2-0. Kotiottelussa HPK antoi paljon vastuuta nuorille pelaajilleen. Vähemmän HPK:n Liigapeleissä esiintyneitä nuoria nähdään varmasti Rungstedin Bitcoin Arenallakin.
Rungsted on hävinnyt kaikki ottelunsa CHL:ssä, mutta HPK:ssa ei odoteta helppoa vierailua Tanskan maalle.
– Heillä oli edellisessä pelissä ennakkoluulottomuutta havaittavissa ja aktiivisesti koettivat painostaa. Uskon, että ovat kotona varmaan vahvempi kuin vieraskaukalossa. Tulee varmaan haastavampi peli, pohtii HPK:n valmennustiimin Juuso Nieminen.
Lahden Pelicans omaa päätöskierroksella jatkomahdollisuuden, mutta seitinohuen sellaisen. Lahtelaiset tarvitsevat lohkovaiheen päätösottelussa Yunost Minskiä vastaan vähintään kahdeksan maalin voiton ja samaan aikaan Trinecin pitää hävitä oma ottelunsa Lausannea vastaan.
Viikko sitten Lahdessa kotijoukkue sai lentävän lähdön napatessaan Yunost Minskiä vastaan johtoaseman heti ottelun toisella minuutilla. Hyvä alku ei kuitenkaan kantanut lahtelaisia voittoon ja Minsk vei pisteet maalein 4-2.
– Se (aikainen maali) maalasi mielikuvat vääräksi tästä ottelusta, sitten kyllähän parempi joukkue, joka piti tätä tilannetta arvokkaampana, voitti, ei tarvitse selitellä, totesi Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen ottelun jälkeen.
Pelicansin peli on takkuillut myös Liigassa. Perjantaina se hävisi JYP:lle Jyväskylässä ja lauantaina KooKoo nöyryytti lahtelaisia Isku Areenalla 5-1-voittolukemin.
Valmentaja Karri Kivi liittyy mukaan tv-lähetyksiin
Karri Kivi on asiantuntijana Petteri Nokelaisen ja Pekka Kangasalustan rinnalla jo tiistain huipputärkeässä CHL-ottelussa Kärpät-Skellefteå.
Kivi on tuttu kasvo C Moren MM-kiekkolähetyksistä, ja nuorten maailmanmestarivalmentaja nähdään studiossa myös ensi kevään Sveitsin kisoissa. Kauden mainiosti aloittaneen Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta on mukana CHL-lähetyksissä kauden loppuun asti.
Champions Hockey Leaguessa pelataan tällä viikolla alkulohkojen päätöskierros. Tiistain studiopelinä nähdään klo 18.30 alkaen Kärpät-Skellefteå, ja panokset ovat suurimmat mahdolliset: Voittaja jatkaa marraskuussa alkaviin pudotuspeleihin.
Muista suomalaisjoukkueista Tappara hamuaa jatkopaikkaa, mutta se edellyttää kotivoittoa norjalaisesta Frisk Askerista keskiviikkona. Pelicansin tehtävä on näyttää mahdottomalta: Sen pitäisi voittaa Minskissä Yunost vähintään seitsemällä maalilla, ja lisäksi Trinec ei saa samaan aikaan saada pistettäkään Lausannelta. HPK:n pelit CHL:ssä päättyvät alkulohkoon.
Alkulohkojen viimeiset suomalaisottelut
Ti 15.10. klo 19 Kärpät-Skellefteå (Studiolähetys klo 18.30)
Ti 15.10. klo 19 Yunost Minsk-Pelicans
Ti 15.10. klo 20.30 Rungsted-HPK
Ke 16.10. klo 19 Tappara-Frisk Asker
Suomalaisjoukkueiden ottelut CHL:ssä 15.-16.10.
15.10. klo 19.00 Kärpät – Skellefteå AIK
15.10. klo 19.00 Yunost Minsk – Pelicans
15.10. klo 20.30 Rungsted Seier Capital – HPK
16.10. klo 19.00 Tappara – Frisk Asker
Suomalaisjoukkueiden kaikki CHL-ottelut suorina lähetyksinä C Moren suoratoistopalvelussa.
CHL-uutiset, ottelutulokset ja otteluohjelman CHL:n verkkosivuilla.
Lähde: C More
Kuva: CHL
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Missi Oona Komi järjesti näyttävät juhlat – avautuu kuluneista vuosista: ”Neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon”
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Presidentti Tarja Halonen Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”