Huuhkajien kapteenisto kertasi historiallisia voitonjuhlia uutuuskirjassa – ”Meillä oli vähän olutta, valkoviiniä ja samppanjaa”
Tällä viikolla Tammen julkaisema Me mennään kisoihin -kirja päästää lukijat kulissien taakse puhuttaessa Huuhkajien historiallisesta suorituksesta EM-kisojen karsinnoissa. Jussi Eskolan ja Pekka Mäntylän tuotoksessa ääneen pääsee Huuhkajien kapteenisto. Ikoniset Tim Sparv, Lukas Hradecky ja Paulus Arajuuri kertovat, miltä tie Suomen futishistorian ensimmäisiin arvokisoihin näytti pelaajien silmin.
Voittojuhlat ratkaisevan Liechtensten-ottelun jälkeen olivat ainakin ikimuistoiset.
– Kun tulimme koppiin, en muista, että kukaan olisi pitänyt mitään puhetta. Me vain lauloimme ja olimme iloisia. Ainakin J. Karjalaisen Sankarit laulettiin, joukkueen kapteeni Sparv kertoi kirjassa.
Samppanja suihkusi Teemu Pukin ja Hradeckyn johdolla. Kopissa joukkue juhli niin kuin pelasikin: yhtenäisesti, luontevasti ja positiivisesti. Kukaan ei noussut toisia suuremmaksi seremoniamestariksi. Koko joukkue ahtautui mukaan, kun päävalmentaja Markku ”Rive” Kanerva vietiin puku päällä suihkuun.
– Saunassa puhuimme, että älkää olko liikaa puhelimen kanssa. Nautitaan yhdessä ja ollaan läsnä. Tämä on se hetki, jonka eteen olemme tehneet töitä, Sparv kertasi tunnelmia.
– Istuimme saunassa varmaan puoli tuntia ja fiilistelimme. Se oli niin hieno hetki. Meillä oli vähän olutta, valkoviiniä ja samppanjaa. Rentouduimme siellä villin pelin jälkeen ja mietimme, mitä ollaan oikeasti tehty, kippari jatkoi.
Hyvin ansaittujen ja perinpohjaisten löylyjen jälkeen EM-sankarit siirtyivät syömään stadionin ravintolaan, josta matka jatkui Ravintola Teatteriin.
– Bussissa meillä oli ’Rive ulos, Rive ulos!’ -yhteishuutoa – totta kai sarkastisesti, Huuhkajien ykkösvahtina karsinnoissa pelannut Hradecky paljasti.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”