Jokerit venytti voittoputkensa jo 11 ottelun mittaiseksi, kun Avtomobilist Jekaterinburg kaatui sunnuntaina vieraissa maalein 3–1.
Hurja putki sivuaa Jokereiden seurahistorian voittoennätystä ja huomenna tiistaina se voi jo rikkoutua.
Jokerit sai eilisen ottelussa odotettuja onnistujia, kun
Olli Palola,
Nicklas Jensen ja
Eeli Tolvanen takoivat ylivoimaosuman mieheen. Jokerit joutui puolustamaan runsaasti pitkiä Avtomobilistin hyökkäyksiä, mutta hoiti aiempien otteluiden tapaan puolustuksen tiiviisti ja oli tarpeeksi tehokas omissa maalipaikoissaan.
Ryan Zapolski jatkoi erinomaisia eistyksiään ja torjui 30 kertaa.
– Heillä oli hyvä joukkue, ja oikeastaan kaikki pelit KHL:ssä ovat vaikeita. Jos et ole täysin valmis, pelien voittaminen on vaikeaa. Olemme valmistautuneet hyvin myös henkisesti, mutta emme voi tyytyä tähän. Pitää vaan jatkaa toistemme puskemista. 2–1-voittomaalin laukonut Jensen kuvaili voiton avaimia.
Kolme ylivoimamaalia toisessa erässä
Avtomobilistin
Nikita Trjamkin otti avauserän lopussa kaksi jäähyä, joista toisen Jokerit hyödynsi heti toisen erän alussa, kun Palola sivalsi Jokerit 1-0-johtoon
Brian O’Neillin nappisyötöstä. Palolalla oli paikat toiseen ja kolmanteenkin maaliin, mutta onni ei ollut laiturin puolella.
– Yksitoista voittoa, joten ei tässä niin omia maalejaan laske, mutta paikkoja oli kuin hammaslääkärissä, enemmänkin olisi voinut tehdä, Palola sanaili ottelun jälkeen.
Jokerit ratkaisi ottelun, kun O’Neill sai
Maksim Rasseikinin mailan kasvoihinsa ja venäläinen sai tekosistaan tuplajäähyn. Ensimmäistä kaksiminuuttista ehti kulua vain 9 sekuntia, kun
Nicklas Jensen suti irtokiekon sisään maalin edestä. Maali oli Jensenille kauden seitsemäs ja päätti tanskalaishyökkääjän neljän ottelun pisteettömän jakson.
Jokerit napautti toisesta kaksiminuuttisesta toisen ylivoimamaalin, kun
Eeli Tolvasen rannelaukaus sujahti etunurkasta Jakub Kovarin selän taakse. Maali venytti Tolvasen maaliputken jo viiden ottelun mittaiseksi.
– Saimme ylivoiman onnistumiset juuri oikeaan aikaan, ja lisäksi Zapolski on ollut aivan uskomaton. Ei voi pyytää enempää. Minun ja Opan (Palola) onnistumiset olivat tärkeitä, kun tässä oli muutama peli vähän kuivempaa aikaa. Iso juttu, Jensen kuvaili.
Kolmannen erän alussa Jekaterinburgin jäähalli räjähti, kun kotijoukkue onnistui kaventamaan
Michal Cajcovskynsiniviivalaukauksella ylivoimalla, mutta sen pidemmälle Avtomobilistin kiri ei riittänyt.
Jokerit jatkaa vieraskiertuettaan tiistaiksi Tšljabinskiin Traktorin vieraaksi ja torstaiksi Toljattiin, jossa isäntänä toimii Lada.
LUE MYÖS: